— Ei meillä ole aavistustakaan.
— Minä luulin palvelustytön soittaneen.
Rouva Hägg purskahti nauruun ja huudahti:
— Sepä hassunkurista! Mutta käyttäkää tilaisuutta hyväksenne ja juokaa kahvia meidän kanssamme.
Sundberg ojensi ärtyisenä kätensä.
— Pyydän anteeksi, minulla on tunti, sanoi hän. — Hyvästi.
— Älkää nyt toki noin lähtekö. Ehdittehän te vähemmälläkin kiusata koulupoika parkoja, jotka kuitenkaan eivät osaa mitään näin keväällä.
Rouva Sundberg näytti äkkiä muistavan jotakin ja ehätti:
— Kuulehan. Minä en tätä ymmärrä. Mutta tunti sitten täällä kävi muuan nuorukainen, joka olisi tahtonut sinua tavata. Hän oli kovin pahoillaan, kun et ollut kotona, sanoi olevansa entinen oppilaasi ja jätti sinulle kirjeen. Se on työpöydälläsi. Odotahan, minä käyn sen noutamassa.
— Saahan olla kahvia, eikö totta? Minä soitan kupit… Eikö? No rouvanne kupista sitten, koska on niin kiire. Minä kaadan teille, puheli rouva Hägg herttaisesti hymyillen.