Syntyi äänettömyys. Ilmeisesti oli rehtori hyvällä tuulella.
— No milloin te pitäisitte iltamanne?
— Pyytäisin vielä sitäkin, että kuukausilupa annettaisiin jo ensi maanantaina. Silloin näytös voisi olla sunnuntaina.
— Minä koetan järjestää ja ilmotan siitä vielä tänään. — Missä aiotte antaa näytöksenne?
— Seurahuoneen salissa.
— Jaha. — No niin, kuten sanottu, minä ilmotan myöhemmin.
Pelle kumarsi ja lähti. Rehtori tarkasteli hyvillään hänen hoikkaa, kaunista vartaloaan.
* * * * *
Väkeä tulvi seurahuoneelle tungokseen asti, ja Pelle istui ylen tyytyväisenä lippuja myömässä, marsalkan nauha olkapään yli solmittuna. Hän oli hommannut uupumatta, tinkinyt salin vuokran puoleen, tilannut soittokunnan ja liput, joista itse möi jo etukäteen enemmän kuin toiset yhteensä. Hän se oli hankkinut puhujankin ja saanut erään viuluniekan lupaamaan soolokappaleen. Itse aikoi hän kertoa sadun.
Ohjelman suoritus koitui seuralle kunniakkaaksi. Ei sattunut erehdyksiä, ja posket valjuina, yleisön huudahtaessa hämmästyksestä, Pelle itse teki rekillä kuuluisan ilmavoltti-jättiläisensä, tempun, jota hän ei ennen ollut yrittänytkään kuin lumihankeen tai heinäkasaan. Ei Runoilijakaan vetänyt hänelle voimistelussa vertoja.