— Eikö mitä. Pitkiin aikoihin ette pääse edes käymään.
Ukon silmät kostuivat. Hän tarttui Pelleä käteen ja silitti sitä moneen kertaan karkealla kämmenellään.
— Poikaseni, poikaseni!… Jumala sinua siunatkoon… teitä kaikkia siunatkoon.
— Hyvästi, hyvää vointia. Käyn vielä teitä katsomassa, sai Pelle kuiskatuksi. Sitten hän lähti kiireesti.
JOULULOMAN ALKAESSA.
Viimeinen koulupäivä, ilon ja kepposten päivä!
Taivaskin kaartui korkeampana ja selkeämpänä kuin tavallisesti. Idän puolella se punersi jo heikosti, heittäen purppuraisen hohteen puiden latvoille, mutta katulyhdyt paloivat vielä. Kuulakassa hämyssä kohosi savupatsaita talojen katoilta; viluinen puluparvi etsi ruokaansa katujen lumesta, höyhenet pörröllään. Ajurihevosten kuonot olivat kuurassa, ja niiden hengitys höyrysi pakkasessa.
Pelle marssi kouluun kirjat kainalossa, takinkaulus pystyssä ja kädet sekä hihansuut tungettuina taskuihin. Lumi narisi hänen jalkainsa alla.
Kulmauksessa muuan kahdeksasluokkalainen liittyi hänen seuraansa.
— Terve! Nythän on peijakkaanmoinen pakkanen. Ihan tahtoo korvat jäätyä. Harvoin tällaista on ennen joulua.