— En tiedä, teittekö oikein kauniisti erotessanne joukosta, sanoi rehtori istuuduttuaan.
Syntyi vaitiolo; pojat katsoivat toisiinsa.
— Kaikki syy on Harjanteen, hän kun kehuu olevansa niin suuri, ettei
"Pote" olisi jaksanut häntä kantaa, tokaisi Pelle vihdoin.
— Ei suinkaan rehtori ole meihin vakavasti tyytymätön? Ei meillä mitään tarkotuksia ollut, kiiruhti Runoilija kysymään.
— En minä sitä epäillytkään.
— Saahan rehtori kahvia ennemmin kuin kukaan muu opettajista, intoili
Pelle.
— Aropas nyt selittää, naurahti rehtori.
Oli jälleen pitkän aikaa hiljaista. Omituinen painostus pyrki kahlehtimaan kielet. Kahvipannu vain porisi ja kuohui yli. Pojat vilkuilivat tuontuostakin jännittyneinä Filosoofiin.
Vihdoin Filosoofi nousi; hän oli hieman kalpea aiheettomasta liikutuksesta.
— Me emme tiedä, mikä on syynä siihen, että meillä nyt on kunnia sulkea rehtori esimiehenämme piiriimme, mutta me pyydämme esiintuoda vilpittömän ilomme sen johdosta. Me tiedämme, että opettajakunnalla on meistä huonot käsitykset. Emme tahdo emmekä voikaan itseämme puolustaa, mutta me pyytäisimme rehtoria unohtamaan kaiken, mikä on mennyttä. Me niin toivoisimme, että rehtori uskoisi meistä hyvääkin. Kenties se vaikuttaisi meihin niin, että esimiehemme joskus olisi tyytyväinen luokkaansa.