Rehtori oli noussut seisomaan, hänen äänensä sävy oli hiukan muuttunut, kun hän vastasi:
— Hyvä on, pojat… Kaunis alku. Koetetaanpa saada loppu vielä kauniimmaksi.
Seitsemäs luokka oli aikoja sitten juonut kahvinsa, ja rehtori oli ennättänyt kertoa monta huvittavaa seikkailua omalta kouluajaltaan, kun airut saapui ilmottamaan juoksukilpailujen alkavan.
Oteltiin kahden kilometrin murtomaamatkalla. Kukin luokka sai valita kolme edustajaa, ja näiden yhteisen pistemäärän mukaan ratkaistiin voitto. Palkintona oli hopeamalja; kolmelle parhaalle annettiin sitäpaitsi opettajakunnan lahjottamia kirjoja.
Sahra — Runoilija, Aro — Pelle ja Martti Ranta, ylen hiljainen poika, jolla ei ollut mitään lisänimeä, edustivat seitsemättä luokkaa. He pukeusivat kiiruusti urheilutamineihinsa ja riensivät tasaisen kallion laelle, mikä oli sekä lähtö- että paluupaikka.
Ainoastaan neljä ylintä luokkaa kilpaili. Matka oli mitattu ja käännöspaikalle oli asetettu vartiomiehet, yksi kultakin luokalta, Satainen oppilasjoukko liikehti levottomasti; pikkupojat pitivät kauheata meteliä lähtökohdalla, toiset huusivat, toiset viskelivät hattujaan ilmaan, jotkut kiipeilivät puihin paremmin nähdäkseen.
Jo asettuivat urheilijat riviin. Syntyi täydellinen hiljaisuus. Vihdoin pamahti laukaus, ja pojat pyrähtivät juoksuun kuin pyyparvi.
Yleensä ennustettiin kahdeksannen luokan voittavan, heillähän oli kuuluisa, kepeäjalkainen Pörppä, jolle ei kukaan vetänyt vertoja. Jotkut yltiöpäät uskalsivat väittää Pellen tulevan ensimäiseksi. Odotettiin jännittyneinä, puhuttiin matalalla äänellä, tiheään sulloutunut joukko näytti ikäänkuin aaltoilevan. Muutamat olivat lähteneet kilpailijoiden perään, tie kun koukerteli ja puut peittivät näköalan.
Kului kuusi minuuttia. Jännitys kasvoi, äänet vaimenivat kokonaan. Ja yhtäkkiä kajahti kymmenistä kurkuista:
— Pörppä! Pörppä tulee! Hurraa! — Runoilija! Hurraa!