Tienpolvekkeeseen oli todellakin ilmestynyt pitkä kahdeksasluokkalainen, ja aivan hänen kintereillään porhalsi Runoilija. Mutta jälellä oli vielä noin sata metriä jyrkkää ylämaata. Kumpaakin juoksijaa kiihotettiin:
— Pinnistä, Pörppä, Runoilija ajaa ohi.
— Paina, Runoilija! Sivuuta vaikka terveys menisi!
— Pelle! Rannan Martti! Pietikäinen! kirkui joukko.
Pörppä läähätti, puoliavoin suu vaahdossa, pää taipuneena pahasti taaksepäin. Runoilija oli kalpea kuin vaate, huulet tiukasti yhdessä, leuka painettuna rintaa vasten kuin pahasisuisen hevosen. Auttamattomasti vei kahdeksasluokkalainen voiton, ollen lopussa lähes kymmenen metriä edellä. Kolmantena tuli Pelle, joka juoksi kuin leikitellen, kauniisti ja kevyesti, kasvoilla lapsellinen ilme. Häntä seurasi Rannan Martti hammasta purren, kulmat rypyssä. Aivan lopussa muuan kuudesluokkalainen hänet kuitenkin sivuutti. Sitten tulivat miltei yhtaikaa molemmat jälelläolevat kahdeksasluokkalaiset ja neljännen luokan pieni menijä.
Vastoin oletuksia oli seitsemäs luokka voittanut. Rehtori lausui muutaman sanan urheilijoitten kunniaksi ja ehdotti voittajille hurraahuudon. Joukko hajaantui ryhmiin innokkaasti väitellen, iloiten ja napisten.
Kilpailijat olivat miltei kaikki heittäytyneet kalliolle pitkäkseen, levähtääkseen päiväpaisteessa. Runoilija loikoi kyynärpäähänsä nojaten aivan jyrkänteen reunalla, itsekään huomaamatta, että vaara oli lähellä. Hän tarkasteli rouva Lagusta, joka istui kanervikossa posket punottavina, syvänsiniset silmät kirkkaina, runsas, vaalea tukka tuulessa liehuen.
Aivanhan hän on kuin koulutyttö, varsinkin opettajien rouviin verraten, ajatteli Runoilija. Mutta mitä! Häneenhän nuo kauniit silmät olivat tähdätyt, siitä ei epäilystä. Runoilijan sydän sykähti oudosti; hätäisesti hän käänsi katseensa muuanne.
— Sahra, tehän putoatte, siirtykää toki, huudahti maisteri Björk, saksan ja ranskan kielten opettaja, tummaverinen, hieno mies, joka aina teititteli.
Runoilija siirtihe laiskasti, vilkaisten välinpitämättömästi alas syvyyteen… Mutta jälleen tuijottivat häneen laulunopettajattaren kirkkaat silmät. Ja jälleen sykähti hänen sydämensä ja sekavuus valtasi hänen ajatuksensa.