— Minä juon. Nyt minä vasta juonkin, sanoo Tolstoi "Pimeyden vallassaan".
— Koko luokka on tehnyt raittiuspäätöksen.
— Luuletko sinä olevasi koko luokka? Vastikäänhän kaikki toiset ryyppäsivät.
— Vastikään pantiin peukalot yhteen ja vannottiin: pois alkohooli. Sinä et sitä muista, mutta olit silti suurena tekijänä päätöksessä, kenties suurimpana.
— Minä?… Minäkö?… Ahaa, minä ymmärrän. Otin liikaa, toverit saivat hävetä, ja minut tahdottiin pelastaa… vastaisen varalta. Hahhahhaa! No hyvä, minä kiitän… Mutta ei tarvita! Ei teidän minun tauttani tarvitse kieltäytyä, pitäkää vaan vapautenne. Rupean vaikka yksin raittiiksi, koska en osaa enää olla… Taikka eroan koulusta, jos en kelpaa joukkoonne.
— Häpeätkö vai etkö häpeä? Tuollainenko sinä oletkin? sanoi Filosoofi hiljaa ja tyynesti.
Runoilija heltyi yhtäkkiä, ilman syytä.
— Anteeksi sitten. En taida tietää mitä puhunkaan, sai hän vaivoin sanotuksi.
— Kyllä minä sinua ymmärrän, kuiskasi Filosoofi.
Tuska kuvastui Runoilijan kasvoilla.