— Minä kiellän ketään enää hyppäämästä, kuului rehtorin tyyni, mutta luja ääni.
Pelle käänsi epäröiden päätään vähän sivulle; hän kohtasi Filosoofin varottavan katseen ja peräytyi.
Filosoofi tuli hänen luokseen.
— Hyvä on, Pelle, että tottelit. Sinä olet aina niin jumalaton.
Pelkäsin, että suututtaisit esimiehemme heti alussa.
— Viis minä rehtorista! En vaan uskaltanut; se on vietävän korkea kallio, vastasi Pelle, vaikka tiesikin, ettei Filosoofi häntä uskonut.
Filosoofi oli hetken vaiti. Sitten hän sanoi:
— Runoilija on jo rannassa. Minä riennän häntä tervehtimään.
Runoilijan pukeutuessa kysyi Filosoofi:
— Mitä varten sinä oikeastaan hyppäsit?
— Mitäkö varten? Sudelle kiusaksi tietenkin. Hän ahdisteli minua kysymyksillään.