— Tässä minä asun, sanoi Martti ja pysähtyi, katsoen maahan.
— Niin, kyllä tiedän, vastasi Runoilija nostaen kauluksensa pystyyn ja jatkoi sitten: — Peijakkaan kylmä tänään. Minä taidan poiketa luonasi lämmittelemässä.
Martti säikähti.
— Onko sinun vilu?… Mutta suo anteeksi. Äiti on sairaana ja meillä on kaikki sekaisin. En minä voi tällä kertaa viedä sinua.
— Ole vaiti. Luokkatoverit…
— Ihan totta, kuule…
— Mars edellä! Tiedänhän minä, ettet sinä palatsissa asu, komensi
Runoilija, itsekin kärsien julmuudestaan.
He menivät. Huoneen ummehtunut ilma pisti sieraimiin. Runoilija loi pikaisen silmäyksen ympärilleen. Pieni pöytä, pari tuolia, vuode ja pesukaappi, siinä koko kalusto.
— Tämä on luokkatoverini Sahra, äiti, esitteli Martti.
Sairas ojensi laihan, suonikkaan kätensä.