'Tyttäreni on kovasti sairaana ja pyytää saada Teitä tavata.
Olen Teille suuresti kiitollinen, jos voitte heti tulla.
Ystävällisesti tervehtien
Matilda Gran.'
Tuska puristi Filosoofin sydäntä. Hän ei epäröinyt enää, vaan riensi suoraa päätä pormestarille.
Rouva otti hänet ystävällisesti vastaan, puristaen lämpimästi ujostelevan ja hämmentyneen pojan kättä. Filosoofista tuntui kaikki kummalliselta, kuin unennäöltä. Tuskin hän huomasikaan, että hänet johdettiin parin huoneen läpi. Muuan ovi aukeni, ja hänet työnnettiin lempeästi puolihämärään huoneeseen. Sitten ovi jälleen painui hiljaa kiinni…
Oli jo laskettu uutimet. Pienellä pöydällä paloi yölamppu valaisten heikosti valkean vuoteen. Sairaan tiheä hengitys tuskin kuului. Hän makasi silmät ummessa, hiukset riippuen valtoimina kiharoina ohimoilla. Punaiset täplät hehkuivat laihtuneilla poskipäillä, pitkien ripsien juovat kaareutuivat tummina, ja toinen käsi lepäsi lumivalkeana peitteellä, joka rinnan kohdalla hiljaa kohoili…
Filosoofi arasteli; pitkän aikaa seisoi hän ovensuussa liikkumattomana, tietämättä mitä tehdä. Vihdoin hän läheni, varpaillaan hiipien, ja tarttui Helvin käteen… Sairaan syvällepainuneet silmät aukenivat; niiden lasimainen kiilto tuotti Filosoofille tuskaa. Sitten ne jälleen sulkeutuivat; valkeat, polttavat sormet puristivat heikosti nuorukaisen kättä.
— Sinäkö se olet? kuiskasi tyttö tuskin kuuluvasti.
Filosoofi istuutui tuolille sängyn viereen, yhä pidellen Helvin kättä omassaan. Häntä ahdisti. Hän koetti puhua jotakin, mutta oma äänensä pelästytti häntä tässä hiljaisuudessa. Kului pitkä hetki… Toisesta huoneesta erottausi heikosti joitakin ääniä… Jälleen tyttö avasi kuumeiset silmänsä ja tuijotti rakastettuunsa…
Filosoofi kumartui suutelemaan Helvin hiuksia. Ja yhtäkkiä kiersi tyttö intohimoisesti kätensä nuorukaisen kaulaan, suuteli häntä rajusti ja puristi huohottaen rintaansa vasten. Hän tuntui saaneen kaikki voimansa takaisin ja kuiskasi kiihkeästi: