Harmaa mies.
Istuu yössä silmäkulman peikko sallimuksen julman. Vartoo, vartoo, kutoo, kutoo, silmu silmukalta putoo.
L. Onerva.
Nyt, kuten usein ennenkin, vallitsi raskas hiljaisuus; vain joku katkonainen sana, joku lyhyt huomautus, joka ei ollut edes mieli-alan kanssa sopusoinnussa.
Maattiin rantaharjulla, tuijottaen merelle, joka pauhasi vaahtoisena, näyttäen hämärässä salaperäiseltä ja kammottavalta. Selkämme takana notkossa kyti vielä nuotio ja sen ääressä joku yhä paistoi perunoitaan, mutta useimmat olivat nousseet harjulle kuullakseen meren kohinan, joka kertoi kotimaasta. Yö oli lauha ja taivas sees; syksyn suuret tähdet loistivat. Toisinaan vihollisen valonheittäjä loihti esiin laitojen raivoisan vaahdon hämärän meren harmaasta synkeydestä.
Nyt, kuten usein ennenkin, oli mieli kaipausta täynnä. Oliko yhtäkään, jonka aatos ei kulkeutunut yli tuon ärjyvän lakeuden, kaukaiseen maahan, jonka unelmissaan ihannoi paratiisiksi. Siellä oli onnen tyyssija, siellä tuhlasi elämä antimiaan; sen maan säveliä humisivat hongat pään päällä nyt. Mutta siitä ei kukaan puhunut, vaan koetti päinvastoin salata herkkyyttään; siksi saikin kuulla kovia, tylyjä sanoja, puoliraakoja kompia, tai vaiettiin kokonaan. Oli vain yksi kieli, jota kaikki tajusivat; se oli laulu.
Tällä kertaa painoi mieltä kaiken lisäksi erikoissyy: muuan toveri oli taas haudattu vieraan maan multaan. Harvoin sotilas suree kaatunutta, ystäväänsäkään, ainakin on hänen tunteensa syvällä ja salattu. Mutta nyt ei oltu kiihkeässä taistelutoiminnassa, ei ollut juuri vaaraa, ei menetetty miehiä, eikä tapahtunut mitään, ei niin mitään; toistensa kaltaisten päivien ainoa sisältö oli yksitoikkoisuus. Onnettomuustapaus oli sokea sattuma, siksi se kiinnitti mieliä tavallista enemmän, kun tuuli humisi suurten honkain latvoissa.
— Omituista. Hän tiesi sen, sanoi joku.
— Sehän on tavallista. Tavan takaahan kuulee mainittavan, kuinka se ja se henkilö ennen kaatumistaan oli tuntenut levottomuutta, vieläpä viitannut kuolemaansa, enemmän tai vähemmän selvin sanoin.
— Ja yhtä usein näitä tapauksia liiotellaan. Monihan tulee sanoneeksi jotakin, josta kuvastuu levottomuus, esimerkiksi suuren hyökkäyksen alkaessa. Jos joku heistä sattuu kaatumaan, muistetaan heti hänen sanansa ja vakuutetaan hänen tietäneen kaiken edeltäkäsin; eloon jääneiden puheet sitävastoin unohdetaan.