He huomaavat venäläisen kuulovartion vaihtavan miehiä, ja kiikarillaan he erottavat piikkilanka-aidassa mutkikkaan sala-aukon, jota pitkin vartiat puikkelehtivat. Kun vaihdos on tapahtunut ja hiljaisuus jälleen syntynyt, lähtevät he ryömien ja varovasti samaa tietä.
He pääsevät läpi aidan. He lepäävät märässä heinikössä ja kahdenkymmenen metrin päässä on ryssän valli. Sitten kuiskaa hän, johtaja:
"Kolme teistä jää tähän, he hiipivät suoraan vallin juurelle ja kun kuulevat käsigranaatin pauketta, hyppäävät viipymättä yli. Tuo tumma turvekasa on konekivääri-asema, kiikarilla voi nähdä kapean ampuma-aukon. Kivääri on vallattava, rynnätkää sitä kohden. — Toiset kolme seuraavat minua."
Hän lähtee äärettömän varovasti ryömimään kolmen miehen seuraamana. Jäsenet värisevät jännityksestä ja hiki kihoilee otsalle, vaikka vaatteet ovat läpimärät. He etenevät noin sata metriä, sitten kääntyy hän suoraan vallia kohti, kulkien jos mahdollista vielä varovammin. Nyt ovat he vallin juurella. Nyt kohoaa hän hiukan ja antaa merkin. Ja samassa tuokiossa hyppäävät he kuin ilvekset vallin yli.
He ryntäävät eteenpäin kuin shakaalit. Ryssiä tulee vastaan. Pistooli paukahtaa ja ensimäinen vihollinen kaatuu. Sitten räjähtää kolme käsigranaattia… Kuuluu voivotusta, ryssän avunhuutoa, useimmat niistä nostavat säikähtäneinä kätensä aseensa heittäen. Samassa kuuluu toistenkin partiomiesten ammunta; hekin ovat hypänneet yli.
Uusia ryssiä syöksyy kämpistä, salamannopeudella heidät riisutaan aseista ja ajetaan edellä kuin lammaslauma. Konekivääri temmataan asemapaikaltaan, kaksi vankkaa ryssää pannaan sitä kantamaan ja sitten pakotetaan kolmikymmenmiehinen vankilauma syöksymään yli vallin, läpi piikkilanka-aidan, vartioaukkoa pitkin, nopeasti, nopeasti eteenpäin niitun suojaavaan heinistöön, sankan usvan kätköön.
Venäläiset kuulovartiot ovat säikähtyneinä perääntyneet ja tulevat vastaan; heidät surmataan pistimillä, jotka hurskahtaen vaipuvat heidän ruumiisiinsa. Sitten taas eteenpäin.
Sillävälin on hälyytys tapahtunut vihollisen puolella, mutta siellä ei oikein tiedetä, mistä on kysymys. Valoraketit sinkoavat tähtisateena ilmaan, mutta sumu estää niiden vaikutuksen, tykit ampuvat sulkutulta, mutta kauas eteen; ja konekiväärit rätisevät ja niiden luotituisku lakaisee Missen alavaa laaksoa tapaamatta ketään, rohkeiden partiomiesten ajaessa vankejaan yhä eteenpäin, uimalla yli Missen, jonka vastarannalle kuularuiskukin saadaan nuoralla vetäen.
"Hiljaa, vangit, joka ääntää, sen tapan heti", kuiskaa kauhea johtaja.
Ja vangit ryömivät vapisten ja varoen, peläten omien tovereittensa tulta.