Zugführerin konjakit.
Kiitos ja kunnia vatsamme hyvän,
aiomme ottaa naukun nyt syvän,
kiittäen Luojaa kaikista töistä,
niin elon päivistä kuin elon öistä.
Hurraa!
Eläköön rakas syntymämaa.
Eino Leino.
Useinhan moititaan sotilaita siitä, kuinka ahnaasti he imevät itsensä viinaa täyteen, vieläpä rintamallakin, tärkeässä ja valppautta vaativassa asemassakin ollen. Ei oteta huomioon, että mies, jonka elämän juoksu minä hetkenä tahansa saattaa katketa, ikävystyy, kyllästyy kaikkeen siihen, jota siviilihenkilö nimittäisi kurjuudeksi, kyllästyy odottamaan taistelua, ruokaa, lähtökäskyä tai kärsimään vilua; ja tilaisuuden sattuessa kumoaa ankaran ryypyn. Hänen mielestään on hävinnyt terveysopin säännöt ja pykälät, eikä ole juuri pelkoa, että haiskahtaisi henki viinalle sopimattomassa paikassa, arvoisien tätien ja sukulaisrouvien häpeäksi, sillä tappelussa on viinan villitsemä mies, milloin ei ole mennyt liiallisuuteen, aina osoittanut olevansa selkeän veroinen, jopa tulisempikin. Kohtuus on tietysti tarkoin vaarinotettava, ja harvoinpa on parjaajilla tiedossaan yhtäkään ainoata tapausta, jolloin sotilas olisi humalan takia laiminlyönyt velvollisuutensa, ainakaan rintamalla; siitä varoittaa henkilökohtainen vaara ja itsesäilytysvaisto. Mutta kuinkahan on useinkin soimaajien laita? "Muistelkaammepas esimerkiksi Härkämäen isäntää, jota kutsutaan ja katsotaan hurskaaksi mieheksi; mutta sama pokko käyskelee päivänsä täydessä vommassa, punoittaen kuin hiilistö aamusta iltaan."
Silloin oli rintamalla tukala aika; ainainen tihkusade oli muuttaa Missen keltavetisen suon löyhkääväksi järveksi, hivuttava nälkä vei voimat ja pani kiristämään nahkavyötä; ja päivät kuluivat sanomattoman vitkaan yksitoikkoisessa työnteossa. Mutta hauptmanni käveli ympäri punoittavana ja pahatuulisena, säännöllisesti pienessä hiprakassa, minkä kaiketi katsoi parhaaksi päästäkseen ikävästä näinä taistelutoiminnasta köyhinä viikkoina. Ja nyt oli myöskin zugführer keksinyt itsellensä mannaa ja palsamia, koska istui saksalaisen luutnantin kanssa kämpässään silmät killillään ja suupielissä onnellinen myhäily; ja silloin tällöin kuului sieltä lasien kilinä ja remahtava ryyppy-kehoitus. Ulkona ei zugführeristä kuitenkaan saattanut huomata muuta kuin että oli kasvoillaan nuorekas punerrus, silmissään tyytyväinen kilo ja että hänen ympärillään liikahteli tuo tuttu tuoksahdus, josta tunnemme hermonsa onnekkaaseen tasapainoon huumanneen miehen.
Tämä kaikki kaiveli väsyneitten miesten luontoa, kun he sateesta märkinä nostelivat turpeita suosta, tai kantoivat hirsiä huojuvilla puolapuukäytävillä, ja tapahtui, että kun päivystävä ryhmäpäällikkö, jona sattui olemaan vehkeistään tunnettu ja iloinen mies, tuli kämppään saadakseen lähempiä määräyksiä juuri lähdössä olevaa partiota varten, hänen silmiinsä osui kaksi mustaa konjakkipulloa, jotka viekoittelevasti kiilsivät hyllyn nurkkauksesta. Zugführer itse ja hänen toverinsa saksalainen luutnantti makasivat vuoteillaan puolinukuksissa ja pöydällä oli laseja, joita vielä ei oltu tyhjennetty. Silloin ryhmäpäällikön mieltä oudosti kouraisi, viekkaat silmät vilkuilivat pulloihin päin, mutta asiansa toimitettuaan oli hänen muitta mutkitta poistuttava.
Joukkueessa oli mies, ruumiiltaan kuin Herkules, voimakas ja notkea ja urheilijana tunnettu laajoissa piireissä ennen Saksaan lähtöään. Hänelle oli ruumiinharjoitus siinä määrin imeytynyt veriin, että hän rintamallakin useasti harjoitti Müllerin systeemiä, pesi sitten ruumiinsa suon lammikossa, pyyhkieli sitä karkeaan käsiliinaan, ja niin oli mies kuin uudesti syntynyt taas. Kun ryhmäpäällikkö, jonka mielessä vielä viipyi pullojen kimmellys, miettiväisenä asteli puolapuu-käytävällä, näki hän alastoman olennon hurjasti huitovan raajojaan kämpän vieressä, lauhkean kesä-illan hämärässä. Ryhmäpäällikkö istui hirrelle, joka siihen oli tuotu nostettavaksi kämpän katolle, ja hänen silmilleen oli ilo seurata teräslihaksisen ruumiin ankaraa, mutta säännönmukaista ponnistelua. Ja siinä yhdessä vilauksessa välkähti tuuma hänen päähänsä: tuommoinen notkea ruumishan kykenisi hiipimään äänettömästi kuin kissa. Omatunto sai tässä tapauksessa nöyrästi vaieta, sillä eiväthän toki rintamalla olleet voimassa omistusoikeuden kaaret ja pykälät. Kuluipa hyvinkin puoli tuntia, ennenkuin alaston mies oli kyllikseen reuhtonut, peseytynyt ja kuivannut ruumiinsa, ja hämärä oli sillä välin tihentynyt melkoisen tummaksi. Silloin astui ryhmäpäällikkö pukeutumisen aikeissa olevan miehen luo ja sanoi hänelle:
"Nyt, poika, olisi tuohon ryhään tuima konjakkitäräys hyvin tarpeellinen."
"Ooja, se kävisi laatuun."
"Kuuleppas mies, onko nyt aivan paikallaan, että kihot täällä leiskuvat koko päivän pienessä hiprakassa ja miehistö ei saa maistaakaan, miehistö, joka työn tekee. Eikö se kohta kaipaisi mielestäsi hiukan korjausta?"