"Malttakaahan pirut, jos saamme teidät kiinni."
Sellaisia huudahduksia kuului yön hiljaisuudessa ja kummastuneet hautavahdit heristivät korviaan. Mutta kuuluipa zugführerinkin huolestunut ääni:
"Varjelkoon, jos joku sisällä vahingoittui."
Ja nyt kajahteli kuumeisia askeleita puolapuukäytävillä, kuului läähättävää etsintää ja sihisevää riemastuksen naurua. Vihdoin huusi joku:
"Mennään kämppään pojat, mitäs niitä piruja suotta etsitte."
Sitten syntyi hiljaisuus ja tällä harvinaisella tavalla herätetyt miehet ryhtyivät hautavahdeilta kyselemään, tiesivätkö nämä mitään yörauhan häiritsijöistä. Silloin, yhtäkkiä, viilsi korvia terävä laukaus-sarja, Missejoen usvaisella rannalla rätisivät kiväärit, kuului komentosanoja ja haavoittuneiden valitushuutoja. Kuin ammutut kiiruhtivat silloin sekä äskeiset piirittäjät että piiritetyt rintasuojuksen aukosta kylvöheinäpellon sakeaan timottiin ja ryntäsivät alas jokirantaan, missä partio-joukko oli joutunut taisteluun. Ja kuuma ottelu syntyi nyt ryssän ja äskeisten kahakoitsijoiden välille ja veljiä olivat riitamiehet taas. Mutta pian lakkasi ammunta ja ryssä kääntyi pakosalle. Patrulli, joka vähälukuisena oli joutunut ahtaalle, kiitteli odottamatonta apujoukkoa ja innokkaana johti zugführer pojat takaisin, nauravien äänten kertoillessa patrullimiehille, minkäkaltainen hälyytys ja ennenkuulumaton aseihin kutsu oli ollut.
Pelko.
Todellinen pelko, se lienee perintämuisto alku-elämän kummituksellisista kauhuista.
Guy de Maupassant.
Ihan itsestään irtaantui kellastunut koivunlehti ja leijaili väristen eteemme pöydälle. Syysilta hämärtyi ja kylmeni; verannalla ei enää oikeastaan ollut mukava viipyä… Tuon lehden johdosta ehkä lakkasin katselemasta sinisenharmaata, hiljaa aaltoilevaa merenpintaa ja värikylläistä metsää, jonka yläpuolella kummallinen pilvi sukeltausi ruskon hehkuvaan punaan, näyttäen tulivuoren purkaukselta. Luutnantti luki yhä sanomalehteä; puolikuut hänen kapean, siromuotoisen kätensä kynsissä olivat kuin chrysanthemumin valkeat ripset kaarevilla ruusunlehdillä.