"Pirtuako oikein?"
Jumala, millainen sädekimppu singahti ylioppilaan silmistä ja kasvot kirkastuivat.
"Saunakuupasta kerrassaan", hän naurahti, mutta katsoi samassa syrjään ja jatkoi, ikäänkuin nolostuen.
"Näin talkoissa hieman."
Silloin oli hänkin ikäänkuin katunut rohkeuttaan ja veri oli syöksynyt poskille; samassa ylioppilas jo johtikin hänet syrjään ja kumarsi syvään.
Nyt sai hän kyllä tanssia. Ihan kilvan tultiin häntä hakemaan; oli niin hirveän hauskaa ja kaikki olivat siivolla, pari humaltunutta renkiäkin, jotka ikäänkuin hänen tähtensä hillitsivät itseään. Vanhastaan hän tiesi olevansa rahvaan suosikki, hän kun ei ollut ylpeä. Ja ylioppilas näytti etsivän tilaisuutta päästäkseen häntä viemään, mutta eipäs, aina tuli toinen. Kuinka ylioppilaan yritykset häntä huvittivat, ihan tahallaan teki mieli väistää, ihan nenän edestä meni toiselle, vaikka huomasi ylioppilaan lähestyvän. Mutta silloin, silloin kuohahti nuorukainen, tanssitti kuin hurja kaikki tytöt, vuoron perään, sitten lakkasi kokonaan, asettui seinälle varta vasten häntä vaanimaan ja sai hänet vihdoin haltuunsa, hengästyneenä ja uuvuksissa.
"Nyt tanssitan teitä", sanoi hän käheästi ja hänen äänessään oli miltei vihaa. "Äsken taisitte moittia minua."
Muuta ei hän enää sanonutkaan, pyöritti vain kuin hurja, vimmattua maalaispolkkaa, yhä ja yhä vaan.
Ensin tyttöä väsytti, mutta sitten hän ajatteli: vai niin, no koetetaanpas, ja ponnisteli pitkän aikaa. Vihdoin hänen kuitenkin täytyi antaa perää.
"Nyt tulee minun kuuma!"