Ja niin saatiin selville, että sankarimme mekaanikko oli valmistanut itselleen ruokavajan avaimen, käyden tavan takaa ottamassa itselleen luvatonta leipää. Aluksi hän lienee tehnyt sitä vain tyydyttääkseen nälkänsä, mutta vähitellen oli himo voittanut ja hän lienee myönytkin kähveltämiään muonavaroja.
Seurasi tietysti ankara selkäsauna tovereilta, tavanmukainen remmiapelli, jonka avulla sisäistä järjestystä ylläpidettiin komppaniassa; mutta tunnustamaan ei syyllistä saatu. Sitten oli taas kaikki hiljaista niinkuin ennenkin, selkäänsä saanut vain hiljaa valitteli yöllä kipujaan, mutta lähti aamulla harjoituksiin kuten toisetkin. Harjoituksista palattuaan alkoi hän puhdistaa kivääriään ja löi suuren rautanaulan sänkynsä laitaan, johon kiinnitti puhdistusnarun. Mutta kun toiset lähtivät ruokaa hakemaan, jäi hän jälkeen ja äkkiä kuului kumea laukaus tyhjentyneestä kasarmihuoneesta. Kun riennettiin katsomaan, makasi hän maassa verissään, rinta luodin läpäisemänä. Hän oli asettanut kiväärinsä liipaisimen naulaa vasten, kääntänyt suun sydäntään kohti ja laukaissut.
Mutta vielä oli hänessä eloa, sillä luoti ei ollutkaan sattunut sydämeen. Ja kun toverit kysyivät, koskiko häneen, vastasi hän hiljaa.
"Ei se ollut mitään, ei mitään sen suhteen kuin selkäsauna."
Kun hauptmannille ilmoitettiin asiasta, värähteli liikutus sotilaallisilla kasvoilla. Varmaankin hän avarasti ymmärsi ihmiselämää, tajusi, kuinka epätoivo johtaa toisen erheisiin ja rikoksiin, toisen sankaritekoihin ja kunniaan. Eikä hän käynyt tuomitsemaan sinne eikä tänne, vaan sanoi yksikantaan.
"Sotilas hän oli, teki, minkä sotilas siinä voi tehdä."
Mutta sairaalassa, taitavien lääkärien hoidossa, kuoleva toipui vielä.
Leikkaus onnistui hyvin ja sydän oli terve. Mitä parhainta toivottiin.
Potilas heräsi, harhaileva katse kiiti ympäri huonetta hämmästyneenä ja huulet kuiskasivat:
"Missä, missä minä olen?" Sitten hän näytti tajuavan nopeasti ja sanoi kiihkeästi:
"Ah, minähän elän vielä, ei… ei." Ja samassa hän kiskaisi auki siteensä ja veri pulppusi taas. Niin hän nukahti ikuiseen uneen, vieden mukanaan elämäntarinansa salaisuuden.