Kylässä syntyi hälinä ja kauhu; toiset olettivat ehkä vihollisen olevan kintereillä. Haavoittuneille ei tahtonut löytyä majapaikkaa; oli niin hienoja huoneita ja huonekaluja ja veri saattoi ne tahrata. Pataljoonan muun miehistön asunnoksi oli määrätty suuri, mutta sittenkin liian ahdas kansanopisto ja sinne sulloutui nyt vilusta värisevää miestä epäjärjestyksessä, masentuneina ja mistään välittämättä. Telefooni soi yhtä mittaa; päämaja jakeli käskyjään. Oli hälinää, melskettä, katkeruutta ja mielten kuohua.
Pataljoonan päälliköltä sain määräyksen majoittaa komppaniat järjestykseen kansanopistolle ja pitää huolta siitä, että kaikille riitti makuupaikkoja. Kun kärtyisenä ja kylmästä kankeana astuin suureen saliin, oli se niin miestä täynnä, ettei sekaan tahtonut sopia. Olin jo haavoittuneita majoitettaessa ehtinyt tulistua ja huusin senvuoksi raa'alla äänellä:
— Tähän huoneeseen asettuu yksinomaan ensimäinen komppania, muilla ei ole tänne mitään asiaa. Viereiseen huoneeseen sijoittuu toinen komppania.
Silloin astui eteeni opiston johtajan rouva, kookas, arvokas, jumalallista puhtautta säteilevä nainen ja sanoi:
— Ei suinkaan. Me olemme varanneet täällä kaikille ystävällisen vastaanoton. Kaikki ovat täällä yhtä oikeutettuja olemaan.
Hermoni olivat ärtyisät, johan sen sanoin, ja minä ärjäisin ankarasti, saattaapa olla, että vielä löin jalkaa, vaikka en sitä muista:
— Tänne ei tule yhtäkään sielua ilman minun määräystäni.
Kauhistus! Sellaista raakuutta. Rouva tietenkin poistui nopein askelin.
Minä olin ruvennut vieraassa talossa vastustamaan rouvan tahtoa.
Sain kuin sainkin vähitellen majoittumiseen jonkinlaista järjestystä, mutta silloin tapahtui uusi onnettomuus. Miehet olivat ruvenneet tupakoimaan, tupakoimaan kansanopiston seinien sisällä. Siitä syntyi hirveä pahennus ja minulle riennettiin valittamaan, kuinka semmoinen menettely oli pyhyyden loukkaamista, jotakin ennen kuulumatonta, vastoin kaikkia traditsioneja. Lattialla oli olkia, joihin saattoi syttyä tuli, siitä syystä kielsin miehiä polttamasta muualla kuin avaran uunin edessä, jossa iloinen valkea paloi.
— Hautausmaalla seisovat tykit ja kirkon torneissa rätisevät kuularuiskut, sellainen on aika nyt. Ja te tahdotte kieltää miehiä tupakoimasta. Niin sanoin. Sitten jo taas pärisikin telefooni, oli järjestettävä vartiat ja partiomiehet, oli touhua liiaksikin.