— Veljeni kaatui Tampereella ja isä on kuollut. Vanha äitini kyllä tulisi toimeen, mutta minulla on neljännellätoista oleva veli, joka käy koulua. Saan yksityisen palveluksessa melkein puolta suurempaa palkkaa kuin vänrikkinä, siitä syystä minun piti jättää sotahommat. Vaikka rakkaaksi se jo oli ehtinyt käydä, vormutakki.
— Tunsitteko te jääkäriluutnantti L:ää?
— Häntäkö, joka kaatui, vai nuorempaako tarkoitatte?
— Kaatunutta juuri, en tiennytkään että heitä oli kaksi veljestä.
— Eivät he veljeksiä olleetkaan, muuten vain sukua. Tämä nuorempi tahtoo olla aika paha öykkäri.
— Aika mestari oli vanhempikin.
— Se oli kuitenkin jotakin ihan toista. Tämä nuorempi on mahdoton. Minä en muuten käsitä, mikä niihin poikiin oikein on mennyt. Monethan elävät kuin viimeistä päivää, luullen olevansa oikeutettuja mihin tahansa. He ovat paljon pilanneet asiaamme.
— Kieltämättä.
— Se vanhempi L. se minutkin sinne Saksaan lähetti. Muistan varsin hyvin, kun hän tuli asiasta juttelemaan. Minulle oli ilmoitettu hänen tulostaan ja kehoitettu samalla olemaan varovainen, koska tämä outo mies luultavasti oli muka ryssän kätyri. Olin hyvin vaitelias ja hänen oli vaikea jutella, kun en ilmaissut mielipiteitäni. Mutta miten lie siinä sanansa sovittanut, loppujen lopuksi me molemmat lämpenimme ja yhdessä sitä kirottiin ryssää. Tappelijahan se oli miehiään, tulin sen kyllä Saksassa huomaamaan, mutta hänessä ei ollut mitään matalaa.
Kun nuorukainen huomasi, että ahnaasti häntä kuuntelin, jatkoi hän ilman muuta.