Varastohuoneelta selvittyämme vietiin meidät saunaan, puhdistumaan syöpäläisistä, kuten sanottiin. Tämä sauna ei nyt ollut aivan suomalaista mallia. Se käsitti kaksi suurehkoa huonetta, joista toinen oli tietenkin pukeutumista varten. Betonilattia oli auttamattomasti ropakoinen; saunaan oli varattu suuri joukko korkeapohjaisia puukenkiä, joilla pääsi kuivin jaloin purjehtimaan sen yli. Kun nopeasti olimme riisuutuneet, alkoi katossa olevista suihkuista juosta tihutella kylmänhaileata vettä niskaamme. Kovaksi onneksi ei meillä ollut saippuaa, sillä se oli kunkin itsensä hankittava. Pyrki tulemaan vilu, mutta ei siellä kauan tarvinnut viipyäkään, sillä sotilaan saunamatka kestää vain noin 15 minuuttia. Uudet vaatteet pantiin päälle ja vanhat vietiin karvalakkineen päällystakkineen keitettäviksi, desinfisioitaviksi. — Kun ne aikojen kuluessa saatiin takaisin, ei niitä tahtonut omikseen tuntea, niin olivat ne rypistyneet.
Mainitsematta ei saa myöskään jäädä, että puukot, nuo suomalaisten pelätyt ja hirmuiset aseet, otettiin pois, varustettiin nimilipuilla ja vietiin varastohuoneeseen talteen. Sieltä ne annettiin vasta rintamalle lähdettäessä takaisin omistajilleen.
Sitten alkoi suursiivous. Tuvan permanto pestiin, samoin pöydät ja tuolit, ja kukin mies järjesti varastohuoneelta saamansa tavarat kauniisti hyllyosalleen. Vuoteet laitettiin kuntoon; niihin pantiin puhtaat, hyvät lakanat. Jokainen oli saanut kolme oivallista filttiä, jotka määrätyllä tavalla taitettiin pussimaisen, siniruutuisesta kankaasta tehdyn peitteen sisään. Hiiliä käytiin noutamassa, mutta kamiinaa ei saatu millään palamaan. — Kun puoli viiden tienoissa joimme kahvia, johon siihen aikaan vielä oli sekoitettu vähän sokeria ja maitoa, tuntui uudessa asunnossamme jo melko kodikkaalta.
Illemmalla riitti aikaa käydä Anttia tervehtimässä. Hänen tupansa, jossa miehet paraikaa puhdistivat kivääreitään, oli suuri ja paljon mukavampi, kuten tiiliparakkien huoneet yleensä. Siellä asui neljäkymmentä poikaa, joilla kullakin oli oma tavarakaappinsa, ja se oli ennen kaikkea lämmin. Tilanahtauden tautta oli meidät täytynyt sijoittaa kylmään, kesä-asunnoksi tarkoitettuun peltiparakkiin.
Kello 7 oli parole; luettiin ääneen seuraavan päivän työohjelma. Miehet olivat järjestyneet kahteen riviin ja perusasennossa seisten kuuntelivat korpraaliaan: Herätys klo 6 a.p., 7—8 luento, 8,30—11,30 harjoitusta kentällä, 1,30 saappaitten ja nauhakenkäin tarkastus, 2—4 voimistelu- ja pistintaisteluharjoituksia, 5—6 saksankielen opetusta, 6—7 kiväärinpuhdistusta, vaatteitten korjausta y.m., nukkumaan klo 9. — Olen maininnut tämän kaiken esimerkkinä saksalaisen sotilaan normaalityöpäivästä.
Oli vielä jäljellä juhlallinen toimitus. Heti parolen jälkeen vietiin kaikki uudet tulokkaat komppanian lukusaliin, järjestettiin kahteen riviin ja komennettiin olemaan hiljaa. Hetken kuluttua astui sisään upseeri, äsken mainittu majurin adjutantti, ja tulkiksi määrätty ryhmänjohtaja ilmoitti sotilaallisesti.
— Kahdeksan uutta miestä paikalla.
Sitten meille luettiin sekä saksaksi, että suomeksi välikirja, jonka mukaan me sitouduimme urhoollisesti taistelemaan Saksan puolesta millä rintamalla vain määrättiin, tottelemaan ehdottomasti saksalaisen päällystön käskyjä, sekä rikoksen tapahtuessa alistumaan saksalaisen sotalain rangaistaviksi. Tämä oli siis jonkinlainen lippuvala, joka meidän tuli vahvistaa pusertamalla asianomaisen upseerin kättä kunniasanamme merkiksi, sekä omakätisesti kirjoittamalla nimemme sitoumuksen alle.
Suusanallisesti selitettiin kyllä, ettei meitä missään tapauksessa vietäisi muuanne kuin itäiselle rintamalle, että siis kysymyksenalainen kohta välikirjassa oli pelkkä muodollisuus. Mutta siitä huolimatta oli jokaisen naama muuttunut totiseksi. Hämmästyneinä ja neuvottomina me vilkuilimme toisiimme pakoitetun hiljaisuuden vallitessa. Mitään tällaista emme olleet osanneet odottaa. Tiesimme kyllä, että meistä tehtäisiin sotilaita, olimme kyllä valmiit taisteluun, mutta vain Suomessa ja Suomen puolesta. Kaikkein korkeintaan oli ajateltu, että joutuisimme kenties itäiselle rintamalle, mutta vain siinä erikoistapauksessa, että tehtäisiin odotettu ja toivottu hyökkäys Pietaria kohti ja tuo hyökkäys näyttäisi menestykselliseltä. Nyt täytyi sitoutua kokonaan muuhun. Siinäkin tapauksessa, että Saksa alkaisi hävitä, tai tekisi erikoisrauhan Venäjän kanssa, olimme me velvoitetut yhä seisomaan rivissä ja mahdollisesti kaatumaan viimeiseen mieheen. Kuten sanottu, suullisesti kyllä toista vakuutettiin, mutta minkätautta oli sitten sitoumus laadittu tähän muotoon?
Epäilemättä on tässä raskain syytös, mikä liikkeen järjestäjille voidaan tehdä. Suomessa toimivat värvärit eivät antaneet riittävän tarkkoja selityksiä ja Haaparannalla tapahtuva kysely, josta jo on ollut puhe, oli pettävä kuin ansa. Tästä oli seurauksena, että useita nuoria miehiä oli varsinkin alkuaikoina tullut "upseerikouluun", työläisiä oli lähtenyt "paremmille ansioille" j.n.e. Minulle itselleni oli sanottu 6—8 viikon harjoittelun olevan välttämätöntä; sen jälkeen saksalaiset kyllä tietäisivät, mihin mies olisi sopivin. Tämän kaiken saattaa kyllä ymmärtää. Suomessa verhosi näitä asioita salaperäisyys, ja värvärit olivat siksi vaaranalaisessa asemassa, ettei heidän ollut hyvä juurtajaksaen joka miehelle kaikkea selitellä. Sitäpaitsi he tuskin olivat itsekään joka kohdasta selvillä. Mutta kuitenkin kaikitenkin olisi matkaan lähtijöiltä pitänyt kysyä, olivatko he terveitä, kykenivätkö marssimaan kolme neljä peninkulmaa raskas taakka seljässä, uskalsivatko sydänverensä isänmaan puolesta, oliko heistä yleensä sotureiksi. Nyt oli tänne saapunut ruumiillisesti liian heikkoja miehiä, sydänvikaisia, sairaita, jopa kyttyräselkäisiäkin. Tottahan toki Suomessa oli yllin kyllin sellaisia nuoria, jotka kaikesta tietoisinakin olisivat tälle retkelle uskaltaneet — vai epäiltiinkö sitä? — Toinen haitallinen seikka oli se, että niille suomalaisille, jotka sodan alusta olivat viruneet saksalaisissa vankileireissä, lähetettiin kutsu pataljoonaan. Tietysti he ottivat sen ilomielin vastaan, päästäkseen vain vapaaksi vangin tukalasta asemasta, ilman että heillä tarvitsi olla minkäänkaltaista innostusta asian aatteelliseen puoleen. — Kuten myöhemmin saamme nähdä, syntyikin näiden epäkohtien vuoksi ikäviä rettelöitä.