— Pankaa se käsi paikoilleen.
Siellä hän nyt nukkuu vieraan nurmen alla, kuten moni muukin jääkäri, rinnallaan vaatimaton risti, joka pian on lahoava. Mutta vaikka hautakumpu unhoittuu ja aineelliset muistomerkit häviävät, niin nimi elää ja Suomen kansa ja ennenkaikkea jääkäritoverit toistavat ristin yksinkertaiset sanat:
"Hän kaatui isänmaansa puolesta."
* * * * *
Aivan ensimäisinä rintamalla-olomme päivinä sattui myöskin, että muuan saksalainen joukko-osasto teki hyökkäyksen jossakin kaukana meidän alueemme eteläpuolella. Pitääkseen varsinaisen ryntäyskohdan salassa, oli ylipäällystö antanut määräyksen, että kaikkialla, Riianlahteen saakka, tuli tykistön pommittaa venäläisiä asemia, jonka jälkeen jalkaväen oli avattava kiväärituli. Tämä kaikki selvisi meille vasta jälestäpäin; silloin komennettiin vain, että hätyytettäessä oli joka miehen viipymättä riennettävä paikalleen ja ammuttava 20-30 laukausta vihollista kohti.
Tykistö aloitti tulen ja meidät komennettiin aluksi vahvimpiin kämppiin, joista ei kukaan saanut poistua ennenkuin käskyn tultua. Oli omituista kuunnella, kuinka omat granaatit suhisivat kuin rajutuuli matalalta ylitsemme. Ensin kuului heikko lähtöpamaus, sitten huminaa, vähän ajan perästä kohosi valtava, tumma savupilvi vihollisen puolelta, sitä seurasi ankara räjähdys. Vaikka vaaraa ei tietenkään ollut, pyrki moni hiukan kumartamaan niskaansa, kun suhiseva pommi kiiti hipaisevan läheltä yli.
Jo alkoi tulla vastaan. Ulvoen ja vonkuen lentää huristivat vihollisen projektiilit, useimmat onneksi yli. Jännittyneinä me kuuntelimme tätä outoa leikkiä, tirkistellen ovenraosta, kuinka suomulta räiskyi sateena ympäri. Granaatin kappaleet hurisivat, shrapnellit pihisivät ja sylkivät kuuliaan kuin vihainen ilves.
Vihdoin kuului komento: paikoilleen. Nopeasti riensimme kämpistä vallin turviin edeltäkäsin määrättyihin asemiin, ja kun käsky tuli, alkoi joka mies ampua. Vihollista tosin ei ollut missään, sai vain umpimähkää tähdätä ryssän vallia kohti, mutta selvästi saattoi sentään huomata, kellä pyrki jänikset housuihin. Monta ei heitä ollut ja nekin harvat olivat etupäässä balttilaisia, mutta sitä hauskempaa oli heitä tarkata: he eivät uskaltaneet nostaa päätään riittävän korkealle, voidakseen kunnollisesti ampua, vaan tähtäsivät miltei suoraan taivasta kohti ja vetivät liipaisimesta silmät kyynyssä.
Oli varsin luonnollista, että saksalaiset uteliaina seurasivat, millä lailla napamaan miehet suhtautuivat tuleen. Useimmat Suomen pojat seisoivat laiskannäköisinä tähdäten perin tarkkaan, mutta tuskin viitsien suotta ammuskella, mieluummin he kurkistelivat vallin yli, minkä vaikutuksen granaattimme tekivät ryssän kämppiin. Kun joku vihollisen pommi lentää tupsahti liian lähelle, niin ei siinä hätäilty, eikä heittäydytty pitkäkseen, kuten saksalaisten omat aliupseerit tekivät. Yhtä hitaasti kuin muulloinkin kääntyi pää, samat levolliset silmät vilkaisivat vähän syrjään, nähdäkseen tulilinnun tuhotyöt. Luulen, että saksalaiset tämän jälkeen ja varsinkin myöhemmin oppivat pitämään hitauttamme ja luontaista tyyneyttämme kokonaan toisessa arvossa. Heille selvisi, että se oli jotakin, mitä ei ankarinkaan sotakuri voinut poistaa, mutta joka ei myöskään jättänyt meitä suurimmankaan vaaran hetkellä. Se oli meidän kansallishyveemme, jota he äkseeratessa sanoivat laiskuudeksi, tykkitulessa tyhmyydeksi, mutta jota he siitä huolimatta alkoivat ihmetellä ja kunnioittaa.
Ammuttuamme määrälaukaukset jäimme paikoillemme ällistelemään vihollisen meininkiä. Oma tykistömme lopetti tulensa ja vihdoin ryssäkin äkkäsi, ettei tässä tainnut ihmeitä ollakaan tulossa ja vaikeni sekin puolestaan. Vetäysimme kaikessa rauhassa kämppiimme kiihkeästi väitellen "taistelun" aikana sattuneista tapauksista. Toiset inttivät, että vihollinenkin oli ampunut kivääreillä, olivatpa useat muka kuulleet sen vihellyksen, jonka ohikiitävä luoti synnyttää, tai naksauksen, kun se oli sattunut seinään. Omasta puolestani en sitä usko. Luulen, että ryssät vain odottivat kunnes tulisimme näkyviin, sillä tietenkin he olettivat meidän hyökkäävän. He antoivat vain tykkiensä jyristä.