— Lyyti kun illalla pyykkiä pesi, hei Lyyti kun illalla pyykkiä pesi. Ja Lyyti kun illalla pyykkiä pesi niin luiskahti sinne lipiä…
Kustu se oli, joka nähtävästi vielä veivingissä rallatteli haitarin tahtiin… Minun tuli kummallisen ikävä, muistin kotimaata ja Annaa.
— Ajatteles, että nuo samat tähdet loistavat kotonakin, ja nuo laineet tulevat kenties kotirannikolta, tulin sanoneeksi.
— Onko sinun ikävä?
— Eikö sinun sitten ole?
— Eei… Taikka on oikeastaan… Mutta…
— Muisteleppas kotoisia karkeloita… tyttöäsi.
— Ääh… Älä puhukaan.
Vaitiolo. Vain honkien huminaa, joka kasvoi ja heikkeni, muuttui kuin lauluksi. Kului pitkiä hetkiä. Outoja unelmia tuli mieleen.
Syystuulen tumma nyyhky yöss' elää yksinään. Ei kanna toivon kyyhky vihanta-lehteään.