— Löysivät tässä taannoinkin kaksi saksalaista pakoonpyrkijää asemalta. Rekeen oli piilotettu…
— Meillä on kiire tosiaankin.
Isäntä raapi epäröiden korvallistaan, mutta ei enää sanonut mitään, astuihan vaan ulos, ja ennen pitkää oli hevonen valjaissa. Hyvä juoksija olikin ja reima kyytimies.
Seuraavassa kievarissa oli meidän määrä odottaa toisia, mutta kohtasimmekin kauhuksemme kaksi asestettua venäläistä sotilasta. Pamppailevin sydämin astuimme sisään, tilasimme kupin kuumaa ja hankkiuduimme nopeasti matkalle, välittämättä jälkeen jääneistä; ryssät katselivat rauhallisina lähtöämme.
Jälleen kievarista kievariin! Jälleen unia lämpimäin nahkasten peitossa, reenjalasten naristessa, pakkasen puristaessa hengityksen huuruksi. Etäiset vaarain laet hohtivat talvipäivän kelmeässä kuulteessa, tai revontulten jumalaisessa loimussa. Väinö Katajan kiveliöitä, nukkuneita metsiä, hukkuneita teitä, poroja pulkkineen, suksineen! Erämaan kylmä, synkkä ihanuus ympärillä. —
* * * * *
Olimme taas jo pitkän matkan taivaltaneet yhdessä, kaikki kuusi, kun eräänä iltapäivänä saavuimme metsätaloon, josta Pellon kylään oli enää runsas peninkulma; tänne jäimme odottelemaan yötä. Ilma oli suotuisa, lunta satoi hiljalleen ja pakkanen oli laskenut. Mutta jännitys vaivasi, tehden ajan sietämättömän pitkäksi.
Kello kuuden tienoissa lähdimme ajamaan, kolmella hevosella, kaksi miestä kussakin reessä. Äänettömyys. Vain metsän hiljainen humu ja lumihiutaleitten perhostanssi. Ei keskusteltu, eikä laulettu kuten tavallisesti. Savukkeiden päät vain hehkuivat pimeässä, kun hermostuneet huulet kiihkeästi imivät… Joku silloin tällöin kysäsi, oliko vielä pitkälti matkaa… Mutta jokainen hautoi mielessään, miten paraiten selviäisimme kyytimiehistä, miten voisimme selittää sen seikan, että kesken matkaa aioimme nousta suksille ja pyörtää hevoset takaisin — puhumattakaan ryssistä, joita kylässä kuului olevan kymmenkunta.
Jo alkoi laitakylän talojen tulia vilkkua. Jännitys ja levottomuus ahdistivat entistä enemmän. Kunnes Saksan-poika, joka R:n kanssa istui viimeisessä reessä, yhtäkkiä kiljaisi kyyditsijälle:
— Poika perhana, mitenkä tästä paraiten pääsee Ruotsin puolelle?