Kun hän tointui sen verran, että sai avatuksi silmäluomensa, niin Okuran kalmankeltaiset kasvot olivat kumartuneina hänen ylitseen. Japanilaisen verestävät silmät hehkuivat kuin kekäleet, julma piirre oli hänen punaisten huultensa ympärillä, sieraimet laajenivat ja supistuivat kuin pedon, ja rinta valtavasti kohosi ja laski…

Kimakka, vihlova huuto pääsi Lauralta. Okura hätkähti, vilkaisi hätäisesti ympärilleen ja riensi pois. Ympäristö pimeni Lauran silmissä. Hän pyörtyi.

* * * * *

Laura kumartui tohtorin vuoteen yli ja kuunteli. Sairaan hengitys oli tasaista ja rauhallista. Kaikki vaara oli jo ohitse, niin oli lääkäri vakuuttanut.

Laura istahti tuolille. Hän oli itsekin sairas ja valvomisesta väsynyt. Järkyttävien tapahtumain jälkeen olisi hänkin kaivannut lepoa, mutta hän ei ollut ummistanutkaan silmiään. Hämärä, salaperäinen tuska jäyti hänen sydäntään. Hän ei tarkoin tiennyt mitä oli tapahtunut. Kaikki todellisuuden tuntu oli paennut hänen elämästään, ja hetket kuluivat kuin loputtomassa, kaameassa unessa. Hän ei jaksanut eikä uskaltanutkaan pinnistää muistiaan, päinvastoin hän toivoi täydellistä unhoa. Ainoa, mikä tuotti hänelle heikkoa lohdutusta, oli tieto siitä, että japanilainen paholainen oli karannut.

Vielä kerran loi hän katseensa sairaaseen.

— Jumalan kiitos, huokasi hän hiljaa, rauhottuneena.

Näiden päivien sekava jännitys laukesi. Häntä raukaisi. Vähitellen kaikki hämärtyi hänen silmissään. Ympäristö muuttui oudoksi… Yhtäkkiä hän tunsi, kuinka voimakkaat, vavahtelevat käsivarret tarttuivat häneen, kantoivat hänet pois, jonnekin kauas, yön ja myrskyn läpi. Aallot kohisivat, puut ryskyivät tuulen paineesta; häntä värisytti ja pelotti, mutta hän ei voinut edes huutaa. Ja jälleen kulki hänen kasvojensa yli kuin hehkuva laavavirta… Mustat silmät polttivat häntä katseellaan… Määrätön ahdistus ja hekuman huuma olivat näännyttää hänet… Kellankalpea, punahuulinen mies oli kumartuneena hänen ylitseen, itki ja hymyili, suuteli, läähätti ja raastoi häntä kuin mielipuoli…

Laura kiljahti ääneen ja heräsi. Tuskallinen katse harhaili ympäri huonetta. Hiki peitti hänen valjun otsansa. Hän oli lopen väsynyt, hengitti raskaasti. Hätäisesti hän vilkaisi sairasvuoteelle. Ei hän jaksanut ajatella, mutta vaistomaisesti hän tunsi, että jäätävä kauhu asui hänen sisimmässään.

* * * * *