Satoi yhä, kadut olivat autioina; hän harhaili päämäärää vailla. Eräässä kulmauksessa kiintyi hänen huomionsa suureen, kellertävään ilmotukseen. Tanssiaiset, suuret juhlat, luki hän. Hän nauroi äänettömästi, suu veltosti puoliavoimia, ja lähti nopeasti astumaan. Oven lähettyvillä hän säpsähti ja pysähtyi. "Tokkohan pelkään jotakin?" mutisi hän, hämärästi tajuten pyrkivänsä piiloon itseltään, tuntiessaan sydämessään myrskyn enteitä. Hänen raskaitten aivojensa läpi kulki heikko aavistus siitä, kuinka ulkopuolella omaa itseään hän oli. Mutta ei hän kuitenkaan väkinäisesti astunut sisään.
Kun hän näki ihmisiä, kahlehti unissakulkijan tylsyys hänet uudelleen. Aivan tiedottomasti hän meni ravintolan puolelle ja kutsui edeskäypää, eikä tuo tiedottomuus ollut petosta. Vasta kun edeskäypä kumartaen kysyi mitä hän tarvitsi, hän ikäänkuin heräsi, huomasi olevansa sopimattomassa puvussa, tunsi vilua ja tilasi neuvottomana viskyä. "Olenhan aivan sekaisin. Mitäs minä täältä, mieletön?" ajatteli hän.
Viereisessä pöydässä istui lukuisia herrasmiehiä. Muuan seisoi selin
Törmään, puhuen parrattomalle, kalpealle nuorukaiselle:
— Vai teatteriin. Puhallat poskesi pullolleen, panet tyynyjä vatsasi päälle ja ihmettelet Falstaffina kunnian hyödyttömyyttä. Tai otat mustan viitan harteillesi, murheen miinin kasvoillesi ja pohdit Hamletina ollako vai ei olla…
Törmä tuijotti kauan puhujan hartioihin; ne näyttivät hänestä tutuilta… Jälleen kuuli hän seisovan miehen sanovan:
— Onnetonko? Tyhjiä. Minä olen rakastunut naiseen, joka on yhden miehen leski, toisen vaimo ja kolmannen rakastajatar. Mitä te siitä sanotte? Olen aivan toivoton, sillä mitä voisikaan hän enää olla minulle. Mutta on minulla onnellinenkin lempi. Tulinen madame Remy-Martin Frapin Sayer Meukow suo minulle suuteloita, vaikka tosin lasista. Näkemiin, hyvät herrat, lähden hänen luokseen.
"Sehän on Raunio", sanoi Törmä itsekseen. Juuri sillä hetkellä Raunio, lakimies ja Törmän entinen kilpakosija, kääntyi, huomasi Törmän ja tuli hänen luokseen. Hän oli korkeaotsainen, teräväsilmäinen, ruma mies, jonka suun ympärillä oli veltto ilme ja jonka vartalo oli käyrä.
— Tekö täällä! Terve tuloa. Entäs rouvanne? huudahti hän ojentaen kätensä.
Törmä säikähti hirveästi. Hän hapuili sanoja, mutta väriseviltä huulilta ei kuulunut kuiskettakaan. Hän ei voinut katsoa Raunioon, jonka silmät tuijottivat häneen kuin tikarit koko pitkän äänettömyyden ajan.
Visky tuotiin. Törmää inhotti, ja hän sysäsi lasinsa syrjään. Ei hän olisi mitenkään voinut juoda. Raunion läsnäolo ahdisti häntä.