— Täynnäkö olette? kysyi lakimies ilkeästi.
Törmään koski kipeästi. Hän tunsi punan kohoavan kasvoilleen.
— En ole humalassa, hyvä herra, vastasi hän hillitysti.
— Olettepa! intti Raunio painostaen. Hän kumartui hiukan, tuijotti Törmään hetken, silmät hehkuvina kuin hiilet. Sitten hän miltei kuiskasi: — Vastako te nyt tiedätte, että ihminen humaltuu muustakin kuin viinasta… tuskasta esimerkiksi, kuten te.
Ja lakimies kääntyi lähteäkseen. Törmä tunsi outoa liikutusta, vaikka
Raunion katse kiusasi häntä. Merkillisellä tavalla hän hätääntyi.
— Älkäähän… Miksi te lähdette? Istukaa toki, sai hän sanotuksi.
— No, juokaa! kehotti Raunio ystävällisesti, muuttunein äänin.
Törmä pudisti päätään; häntä inhotti alkoholin hajukin.
Lakimies silmäili häntä hetken vaieten.
— Tulkaa sitten tänne, sanoi hän miltei käskevästi, tarttuen Törmää käsipuolesta ja puoliväkisin taluttaen hänet tanssisaliin.