— Meidän priimus ei lue koskaan. Hän kirjottaa läksyt kynsiinsä.
— Lunttaaminen on kiellettyä, sanoi Valdemar.
— Kiellettyä! Kun et uskalla, tyttöpoika!
Valdemar oli vaiti pitkän aikaa. Irene alkoi jälleen nyyhkyttää.
— Älä itke enää, sanoi Valdemar vihdoin liikutettuna.
— Anna minun olla, tiuskaisi Irene katsomatta häneen.
— Tule sisään minun kanssani. Johan kotiinkin pian lähdetään, maalle.
— Anna minun olla, kuulethan!
Valdemar nolostui ja pisti molemmat kätensä takintaskuihin. Irene katseli häntä sormien raoista.
— Älä töllistele! Mene matkoihisi! — Ja yhtäkkiä Irene kumartui, kaappasi kourallisen hietaa ja paiskasi sen voimainsa takaa Valdemarin kasvoihin.