— Minä toimitan, odottakaa.
Valdemar poistui huoneeseensa. Hän palasi hetken kuluttua kirje kädessä.
— Menkää maatilalleni ja antakaa tämä kirje pehtorilleni. Hän toimittaa teille työtä.
Miehet luikkivat tiehensä nolostuneina.
Valdemar erotti palvelijansa ja järjesti asiansa maallemuuttoa varten. Hän ei ottanut ketään vastaan. Suuresti hän nautti häiriintymättömästä rauhasta.
Kun hän eräänä iltana palasi kotiin, rentoili pari jätkää portin luona.
— Mistähän hiivatista sitä sais pullon kaljaa? kysyi toinen sylkäisten pitkään.
— Sanos muuta. Siihen on piru mennyt Porin herraankin. Ei siltä enää liikene viittä penniä… Siitähän sitä ennen nostettiin rahaa kuin pankista.
Valdemar naurahti sisäänmennessään. Seuraavana päivänä hän muutti maalle.
Hän ryhtyi ottamaan selkoa talonpoikien tilasta ja teki pitkiä retkiä maa-alueensa äärimäisiin kolkkiin. Mutta kuinka hän hämmästyikään nähdessään, miten metsät olivat haaskatut. Oli jätetty kartanon ympärille koskematon kehä puita, jotta ei hävitys pistäisi silmään, mutta etempää oli kaikki hakattu.