Valdemar poikkesi erääseen torppaan. Mainio, tilava tupa oli hyvin epäsiisti. Pöydällä oli pulloja ja ruuan jätteitä. Nurkassa, suuren oluttynnyrin päällä, istui poika hajareisin, kiusaten pikkusiskoaan. Isäntä makasi sängyssä kädet levällään, sikahumalassa, ähkien kovasti; renki loikoi kiukaalla piian vieressä. Valdemar katseli äänettömänä; hänessä heräsi viha.

Näinhän se lauleli Lammin likka
tuohia pihtiin pannessansa…

Isäntä se sillä tavoin laulaa juritti sängyssä. Valdemar lähti paiskaten kiivaasti oven kiinni.

Toisessa torpassa oli erinomainen asuinrakennus. Isäntäväki näytti elelevän herroiksi tekemättä mitään. Vierailla he väännättivät maansa, korjaten itse sadon.

Mitä perusteellisemmin Valdemar teki tarkastuksiaan, sitä selvemmin hän huomasi, että hänen torppareistaan oli muodostunut erikoinen luokka, jonka hyvinvointi oli johtanut laiskuuteen ja paheisiin. Myymällä metsää he olivat saaneet rahaa ja rahalla palkanneet vieraan väen tekemään töitä. Ja näitä palkollisiaan he ahdistelivat ja sortivat paljoa säälimättömämmin kuin heitä itseään oli koskaan sorrettu.

Vihan vimmassa Valdemar tarttui työhön. Mikä pölkkypää hän olikaan ollut uskoessaan hyvää ihmisistä ja luottaessaan heihin. Armotta hääti hän kaikki torpparinsa, otti heidän maansa omikseen, mutta antoi niiden, jotka halusivat, jäädä asumaan paikoilleen sillä ehdolla, että tekisivät yksinomaan hänen työtään. Hän erotti kelvottoman pehtorinsa ja palkkasi uuden. Hän hankki koneita, nuorta työväkeä, kunnollisia vouteja. Lyhyessä ajassa hän teki erinomaisen viljelyssuunnitelman, neuvotellen asiantuntijain kanssa. Vastustamattomalla tarmolla hän alkoi panna sitä täytäntöön. Hän maksoi kohtuullisesti, jopa runsaastikin, mutta oli samalla vaativainen ja erotti armotta pienimmästäkin huolimattomuudesta. Häntä pelättiin ja vihattiin, mutta myöskin kunnioitettiin.

Kului pari vuotta. Yksinäisyys painosti Valdemaria toisinaan. Mutta hän näki työnsä menestyvän, ja se lisäsi hänen voimiaan ja tarmoaan.

* * * * *

Levisi tieto: Irene oli tullut kotiin, seurassaan nuori, pitkä herrasmies. Huhuttiin herran olevan Irenen sulhasen; kerrottiin myöskin, että Irenen veli oli hurjastellut talon suuriin velkoihin.

— Sulhanen on kai rikas, ajatteli Valdemar. Hän osti automobiilin.