Mutta hän saattoi myöskin yhtäkkiä, juuri kun luulin, ettei hän haaveisiinsa vajonneena enää minua muistanutkaan, heittäytyä rintaani vasten, kiertää kätensä ympärilleni ja kuiskata intohimoisin äänin: Sinua minä rakastan, sinua ainoata minä rakastan. Silloin hänen huulensa polttivat kuin tuli ja hänen suutelonsa päihdyttivät kuin viini.
Vaan oli sellaisiakin hetkiä, jolloin hän oli tavattoman iloinen, niin poikamaisen vallaton, että minä joskus, hämmästyneenä hänen kujeistaan, jäin totisena tuijottamaan häneen. Silloin hän usein nipisti minua leuasta, juoksi kovasti nauraen piiloon, tavallisesti huoneeseensa ja kiusasi minua pitkät ajat yksinäni.
Kaikissa tapauksissa olin onnellinen ja rakkauteni häneen kasvoi päivä päivältä. Ja eikö onni olekin täydellisin silloin kun ei sitä tunne, lempi suloisin silloin, kun rakastetun sielu joka hetki voi tarjota uusia aarteita, uusia, ennentuntemattomia viehätyksiä.
Häiden jälkeen olimme päättäneet tehdä pienen kiertomatkan.
Suunnitelmamme sisälsi ensin matkan Italiaan sieltä Schweitsiin ja
Ranskaan ja sitten takaisin Suomeen, kesää viettämään.
IV.
Ensikerran kohtasin ystäväni Parisissa.
Vaimoni ja minä olimme viettäneet jonkun aikaa Italiassa, etupäässä Venetsiassa ja Napolissa, viivähtäneet pari viikkoa Schweitsin vuorilla ja vastikään tulleet Parisiin.
Kun eräänä iltapäivänä ajoimme Champs Élysées'n sivua matkalla kotihotelliimme, huomasin vaimoni nyökkäävän jollekin tervehdykseksi. Ehdin vielä nähdä solakan herrasmiehen, joka hymyillen katseli meihin ja jonka omituiset, voimakkaat kasvot painuivat mieleeni. Mutta vaimoni oli käynyt kalpeaksi ja väisti katsettani. Sitäpaitsi vapisi hän huomattavasti. Silloin ensikertaa salainen epäily pisti rintaani.
En tiedä onko mitään kiusallisempaa kuin tuollainen yhtäkkiä mieleen välähtänyt epäily, jonka syytä ei oikeastaan käsitä ja joka senvuoksi on hyvin voimakas. Sille antaa tukee mikä tahansa, etenkin kaikki sellainen, mikä selvästi todistaa sen vastakohdan. Se valtaa mielen niin täydellisesti, että silmä terottuu huomaamaan uusia puolia elämästä ja se kiduttaa ajatuksia alinomaa. Minussa se puhkesi uteliaihin sanoihin.
— Onpa hänellä omituiset kasvot! Kuka hän on?