— Herra Broman, te olette liian kiihtynyt tänään. Ihailen kylmäverisyyttänne ja olen varma, että meistä suotuisemmissa olosuhteissa tulisi ystävät. Nytkin, huolimatta siitä, mitä on tapahtunut, rohkenen tarjota teille käteni. Olkaa ystäväni!
Silloin liikutus valtasi minut. Kyynelinen kosteus kohosi silmiini ja haikea herkkyys tulvehti sydämessäni. Tartuin kiihkeästi hänen käteensä ja puristin sitä voimakkaasti.
— Suokaa minulle anteeksi, olin aivan suunniltani.
Hän vain hymyili.
— Ja nyt sallikaa minun esittää teille ystäväni lordi Henry Burton.
Nuori lordi ojensi minulle tuttavallisesti vasemman kätensä.
Kun jännitys näin oli lauennut tunsin niin voimakasta iloa, että jokeltelin tyhjänpäiväisiä kuin pieni poika. Niinpä sanoin ilman minkäänlaista syytä nauraen lordi Henrylle:
— Onko herra Kurimo pelannut teidänkin kätenne vai onko onnettomuus kohdannut teitä?
Silloin hirveä kalpeus levisi hänen kasvoilleen. Hänen piirteensä vääristyivät ja hän katsoi minuun kauhun valtaamana. Huomasin tehneeni tyhmyyden.
— Suokaa anteeksi, sammalsin, huomaan loukanneeni teitä. Se ei mitenkään ollut tarkotukseni.