— Olette taiteellinen ja rakastatte yksinkertaisia keinoja. Vai onko nykyaika opettanut teitä pitämään kivennäisjuomista? vastasi Kurimo viehättävästi hymyillen. Sitten kääntyi hän lordi Henryn puoleen, joka piti oluesta enemmän kuin viinistä ja juuri otti hyvän siemauksen mielijuomaansa.
— Sinä olet parantumaton! Sinä annat vaikka maailman jaloimpien viinien juosta kuiviin kunhan sinulle vaan jää oluesi!… Jos te, herra Broman, joskus tahdotte tehdä ystävälleni mieliksi niin ostakaa hänelle Diodorus Siculuksen teoksia. Hän puhuu oluesta ja väittää sitä Osiris jumalan keksimäksi. Se onkin ystäväni parhain puolustus. Hän kerskuu aina sillä, että egyptiläiset jo aikaa ennen Kristusta tunsivat oluen ja kantoivat sitä katakombeihinsa.
Vaikka en olekaan osannut matkia Kurimon paradoksalista esitystapaa, olen kuitenkin kirjottanut tämän vähäpätöisen keskustelun, koska tein siitä silloin hyvin todennäköisen johtopäätöksen. Luulin näet, että uusi ystäväni oli henkilö, joka kaikissa tilaisuuksissa tahtoi herättää huomiota ja loistaa omituisuudellaan. Mutta myöhemmin tulin näkemään kuinka täydellisesti tässäkin erehdyin.
Hyvästi jättäessään kertoi Kurimo pian lähtevänsä kotimaahan ja toivotti näkemiin siltäkin varalta, ettemme enää Parisissa tapaisi. Pyysin häntä käymään vaimoani tervehtimässä, mutta hän sanoi aikansa olevan täpärän.
Palasin kotiin de la Éen seurassa, ja häneltä sain kuulla, että Kurimo oli päässyt Burton-perheen suosioon pelastamalla lordi Henryn henkensä uhalla jostakin hirvittävästä vaarasta. Kukaan ei tiennyt asiaa tarkemmin, ainoastaan pöyristyttäviä huhuja liikkui siitä. Se oli salaisuus, joka kätkeytyi yön pimeyteen synkkine kauhuineen. Mutta siitä lähtien oli lordi Henry kantanut kättään siteessä ja luopunut kokonaan hurjasta irstailustaan.
Saavuttuani perille oli vaimoni vielä ylhäällä vaikka puoliyö oli jo käsillä. Hän riensi vastaani hymyillen ja silmät veitikkaa säteillen.
— Kuinka kauan sinä paha poika olet antanut minun odottaa! Et milloinkaan saa sitä anteeksi… No, oletko yhä huonolla tuulella? torui hän.
Silloin minä hellästi sulin hänet syliini, mutta täysin onnellinen en ollut.
On verraten helppoa säilyttää salaisuus, jos on sitoutunut vaikenemaan, mutta olla kertomatta tapausta, joka itsessään ei ole mikään salaisuus, vaan jonka julkituomista käsittämättömät aavistukset vastustavat, se on hirveää. Joka hetki pelkää, että se sivultapäin tulee tiedoksi ja samalla toivoo sitä salaisesti. Minäkään en voinut sanoa mitään vaimolleni. Omituiset vaistot pakottivat minut vaikenemaan ja olemaan varovainen. Sillä päivällisten selkkausten perusteella pelkäsin sopumme uudelleen rikkoutuvan, ellen osaisi vaieta.
Kun nyt jälestäpäin ajattelen näitä seikkoja, on minun ensiksi todettava, että niiden sattuessa olin kiihtyneempi ja hillittömämpi kuin koskaan ennemmin elämässäni. Tapaukset tuntuvat nyt hämärältä unelta ja niiden tavaton luonnottomuus herättää minussa epäluuloa. Mikä toi Kurimon pelisaliin? Vaikka hän oli taitava pelaaja, ei hän silti ollut pelisalin vieraita. Jos hän edes olisi ollut lordi Henryn seurassa — de la Ée kertoi minulle, että he joskus tapasivat siellä käydä, sillä nuori lordi oli ennen ollut intohimoinen pelaaja — mutta hän tuli yksin, edeltäkäsin, eikä nähtävästi odottanut toveriaan. Hän ei vähintäkään hämmästynyt huomatessaan minut, eikä värähdystäkään liikahtanut hänen kasvoillaan kuin ilmasin vaimoni nimen. Tämä on saada minut uskomaan, että hän tahallisesti oli seurannut minua pelisaliin, että hän siis oli nähnyt minun sinne menevän. Oliko hänen kummallinen käytöksensä teeskentelyä, tarkoin harkittua petosta, jonka takana piili halu tutustua minuun, vaikuttaa minuun ja saada ihailua osakseen? Tahtoiko hän jostakin syystä päästä ystäväkseni? Sitä on ainakin omiaan todistamaan hänen luonnoton ystävyydentarjouksensa. Mutta voi yhtähyvin olla toisinkin, sillä myöhemminkään ei ilmaantunut mitään seikkoja, jotka tukisivat epäilyjäni. Vaikka hänestä tulikin ystäväni, en voi toiselta puolen uskoa, että hän käytti sitä lasketusti tarkotustensa perilleviemiseen. En edes luule hänellä olleen mitään tarkotuksia. Kaikki saattoi siis olla aivan satunnaista ja kulkea luonnollista tietään mielentilojemme käänteiden mukaan. Joka tapauksessa tuntuu näiden seikkojen eriskummallisuus tavattoman teennäiseltä, enkä kaiketi milloinkaan voi tyydyttävästi selittää enemmän omaani kuin ystävänikään menettelyä.