Kun viimeinenkin sävel oli sammunut ja sen kaiku vähitellen kuollut, niin hiljaisuutta huoneessa kesti kauan. Kukaan ei liikahtanut. Kynttiläin liekit lekottivat hitaasti ja varjot leikkivät lattialla. Ei hiiskahdustakaan kuulunut, ennenkuin vaimoni kääntyi meihinpäin ja hymyillen lausui:
— No?
Vasta silloin näytti ystäväni heräävän unelmistaan ja minäkin ikäänkuin säpsähdin.
— Te soitatte mainiosti, rouva. Teidän esityksessänne on tunnetta ja sielukkuutta, joka tempaa mukaansa. Suokaa anteeksi, mutta en todellakaan luullut kykyänne näin suureksi. Olette taiteilija, sanoi Kurimo pehmeällä äänellä, jonka sointu hillittynä värähteli läpi kuutamoisen hämärän.
— Kuinka hirveästi te imartelette! Tosiaan, aivan liikaa punastuakseni tai tullakseni hämilleni!
— En ollenkaan huoli teitä imarrella. Sanon ihan suoraan, ettei teknikkanne ole vielä lähimainkaan huipussaan. Mutta olen kuullut esityksiä, jotka uskomattoman etevästä teknillisestä suorituksesta huolimatta, tekevät kylmän ja vieraan vaikutuksen. Sielukkuus ja syvä musikalinen tunne, ne juuri valtaavat kuulijan. Ja ne ominaisuudet havaitsin soitossanne niin voimakkaina, että moni taiteilija niitä varmaan kadehtisi teiltä.
He alkoivat nyt puhua musikista ja suurista säveltäjistä lähtien aina Palestrinan ajoilta asti. He vertasivat Niccolinin ihania luomia Galeazzin teoksiin, kertoivat tapauksia Bachin, Beethovenin ja Chopinin elämästä ja analysoivat kuuluisaa Lisztiä, jonka kättä Kurimo oli saanut lordi Burtonin kodissa puristaa. Heidän puheensa omituisesti luisui asiasta toiseen — mikä keskustelulle juuri on ominaista — ja ennen pitkää olivat he siirtyneet käsittelemään elämän ongelmia. Heidän vuorosanansa muuttuivat jonkunlaiseksi hämäräfilosofiaksi, joka puki heidän ajatuksensa lauseiksi, niin että ne välittöminä ja alakuloisin rytmein pulpahtelivat kuuluviin kuin suoraan palavista ihmissydämistä.
Minä kuuntelin heitä äänettömänä ja ihmettelyni kasvoi kasvamistaan. Mitä pitemmälle he tulivat, sitä vaikeampi minun tuli olla ja sitä enemmän outo ahdistus pusersi sydäntäni. Ja vihdoin, yhtäkkiä, nousin ylös ja sanoin, pakottaessani huuleni hymyyn.
— Älkää antako poistumiseni häiritä itseänne. Minulla olisi pari kirjettä kirjotettavana.
— Työhuoneesta löydät mitä tarvitset, sanoi ystäväni sivumennen.