"Pois perämela, mies!" hän huusi voimatta enää pidättää jännitystään, kun vene saapui putouksen reunalle. — "Ha-haa, alas tästä tullaan!" Tienviitta vastasi, katsahtaen silmänräpäyksen ajan taaksensa iloisesti hymyillen; "alas tästä tullaan varmasti! Pää pystyyn, mies, pää pystyyn!"
Laskeminen suoritettiin tuulen nopeudella. Makeavesi vetäisi airolla niin, että vene joutui väylään, ja hetkisen tuntui Capista, kuin hän olisi ollut kiehuvassa padassa. Hän tunsi veneen keulan taipuvan, näki raivoisan veden hurjana sivullaan mellastavan ja kepeän veneen heittäytyvän kuin pähkinänkuoren sinne tänne. Silloin hän suureksi ilokseen huomasi, että vene Jasperin soutamana kulki läpi rauhallisen vesialtaan, joka oli putouksen alapuolella.
Tienviitta yhä hymyili, nousi pystyyn, otti tinakannun ynnä puulusikan ja alkoi mitata sitä vesimäärää, joka veneeseen oli tunkeutunut putousta laskettaessa.
"Kokonaista neljätoista lusikkaa, Makeavesi. Teidän täytyy myöntää, että minä olen nähnyt teidän laskevan niin, että vene on kastunut ainoastaan kymmenen lusikallista." — "Herra Cap nojasi niin tanakasti virtaa vastaan, että minulla oli täysi työ ohjatakseni venettä oikeaan suuntaan", vastasi Jasper totisesti. — "Voipa olla niin; enkä epäile, ettei asian laita niin ole, koska te sitä väitätte. Mutta tiedän, että te muuten olisitte ottanut vettä ainoastaan kymmenen lusikallista."
Ankarasti rykäisten Cap jälleen pääsi hengittämään, tarttui kankipalmikkoonsa ollakseen vakuutettu siitä, että se vielä oli paikoillaan, ja katsahti sitten taakseen mitatakseen ohimenneen vaaran suuruutta; sillä että hän siitä oli suoriutunut, se oli hänellä pian selvänä. Putous oli pystysuora ja noin 10-12 jalan korkuinen; mutta keskellä putousta oli virran voima niin suuri, että vesi syöksyessään alas teki neljänkymmenen viiden asteen kulman ja oli raivannut itselleen kapean uoman kallion ylitse. Vene oli laskenut juuri tästä kohdasta, jossa tottumaton laskija varmasti olisi joutunut turmioon. Veneen keveys oli laskemisessa ollut eduksi; sillä kiitäen veden harjalla ja vakavan silmän ja voimakkaan käden ohjaamana se hyppi kuin höyhen vaahtoharjalta toiselle, niin että paljas osa tuskin kastui.
Jos sanomme, että Cap oli hämmästyksissään, niin emme sillä puoleksikaan ilmaise hänen tunteitaan. Hänet täytti kunnioitus, sillä sen pelon lisäksi, mikä merimiehillä on kallioista, tuli vielä ihmettely siitä rohkeudesta, jolla tämä teko oli suoritettu. Hän ei kuitenkaan ollut taipuvainen ilmaisemaan kaikkia tunteitaan, jotta ei liiaksi joutuisi kehumaan merenkulkua suolattomassa vedessä.
Sillä valin ehti vene sille kohdalle, johon Jasper oli pensaikkoon piilottanut oman veneensä. Koko seurue asettui uudestaan veneisiin. Cap, Jasper ja nuori tyttönen toiseen, Tienviitta, Nuolenkärki ja tämän vaimo toiseen. Mohikaani oli jo kulkenut edelleen rantoja pitkin tarkastellen varovaisesti merkkejä vihollisista. Hetken aikaa oli hän näkymättömissä ja ilmausi jälleen äkkiä eräälle kohdalle, jossa virta juoksi tarpeeksi tyynenä veneitten laskea rantaan. Pian ne olivat tuuhean pensaikon suojassa.
"Päämies ei ole sellainen mies, joka pitää kuollutta heimoa vihollisena", metsästäjä puhui ystävälleen. "Miksi tahtoo hän pidättää meidät?" — "Mingo-intiaaneja, on metsissä." — "Sitä olemme näinä kahtena päivänä aavistaneet. Tietääkö päämies siitä?" Mohikaani kohotti rauhallisena kivisen piipunkopan. "Hän löysi tuoreita jälkiä, jotka johtivat suoraan linnoitusta kohti." — "Tämä ennustaa pirun juonia". Tienviitta sanoi; "olivatko ne aivan tuoreita, Chingachgook?" — "Tupakka oli vielä kuumaa, kun sen löysin." — "Tästä koituu meille paljon vaivaa, päämies. Missä jäljet ovat?"
Mohikaani selitti paikan, joka oli tuskin sadan kyynärän päässä heistä.
Asia alkoi nyt kääntyä vakavaksi. Molemmat johtajat keskustelivat hetkisen kahdenkesken, nousivat senjälkeen rannalle, etenivät sille paikalle, jossa jälkiä oli näkynyt, ja tutkivat ne huolellisesti. Kun he neljännestunnin olivat niitä tarkastelleet, palasi valkoinen mies veneitten luo, kun taas punanahka katosi metsän peittoon.