"Mitä kuuluu, herra Tienviitta?" kysyi Cap, alentaen tavallisen voimakkaan äänensä araksi kuiskaukseksi, joka olikin paikallaan vaarojen vuoksi. "Onko vihollinen asettunut meidän ja meren väliin?" — "Sadan askeleen päässä on pelottava mingon jälki ja niin tuore kuin suolaton metsänriista. Jos yksi näistä paholaisista on ohitsemme päässyt, niin on myös koko tusina. Ja mikä pahinta, he ovat kulkeneet linnoitukseen päin, eikä yksikään sielu voi heidän näkemättään metsänaukon sivu päästä. Meillä on ainoastaan yksi tie. Tässä nyt olemme, molemmat veneemme ovat korkean rantatörmän ja pensaikon suojaamia, kukaan ei meitä näe, ellei joku noista pensasroistoista satu tulemaan suoraan tälle kohdalle. Jääkäämme siis tänne ja pysykäämme levollisina. Mutta miten me voimme johtaa nuo verenhimoiset roistot takaisin virran yläjuoksun varsille? Haa, jo keksin keinon. Ellei se hyödytä, ei se vahingoitakaan. Näettekö tuon virran mutkassa olevan tuuhean kastanjapuun, Jasper?" — "Tuon kaatuneen hongan luonako?" — "Juuri sen. Ottakaa tulensytytysvehkeet, ryömikää sinne ja sytyttäkää tuli. Ehkä savu houkuttelee heidät sinne. Sillä aikaa me tarpeellisen varovaisesti kuljetamme veneet alemmaksi toiseen suojapaikkaan." — "Koetan tehdä niin, Tienviitta", sanoi Jasper ja juoksi rannalle. — "Ja valitkaa märkää puuta tällä kertaa", lisäsi toinen hänelle ominaisella tavalla sydämellisesti hymyillen. "Jos savusta tulee puute, niin tekee vesi sen ainakin sakeammaksi."
Kolmas luku.
Nuori mies kiiruhti nopeasti määräpaikkaan. Mabel uskalsi sivumennen huomauttaa yrityksen vaaranalaisuudesta, mutta siihen ei kiinnitetty mitään huomiota, ja seurue valmistihe hetimiten muuttamaan asemaansa, koska se voitiin nähdä siltä kohtaa, johon Jasperin piti sytyttää tuli. Veneet kuljetettiin pensaikosta virtaa alas sellaiseen paikkaan, johon ne eivät kastanjapuun luota näkyneet.
"Tuolta nousee savu", Tienviitta huusi nähdessään heikon tuulenhengen kohottavan ilmoille savupatsaan, joka ylempänä hajosi ja laajeni yli virran uoman. "Hyvä kivi, palanen terästä ja kasa kuivia lehtiä sytyttävät nopeasti tulen. Mutta minusta on kylliksi savua ja meille olisi edullisinta etsiä toinen piilopaikka. Nuori mies on savullaan vallannut koko virran, ja luultavaa on, että mingo-intiaanit arvelevat kokonaisen sotajoukon osaston olevan liikkeellä."
Näin puhuttuaan siirsi Tienviitta veneet pensaikosta uuteen paikkaan, jossa virran mutka suojasi niitä savulta eikä niitä voitu nähdä kastanjapuun luota. Seurue ei olisi voinut löytää soveliaampaa paikkaa tarkoitustaan varten. Pensaikko oli tiheä, ja oksat riippuivat alas veteen saakka, joten ne muodostivat täydellisen lehtimajan. Mutkan perukassa oli kaitainen hiekkaranta, jolle suurin osa seuruetta mukavuudekseen asettui. Muualta kuin suoraan vastapäätä olevalta rannalta ei heitä voitu huomata. Pelko tulla sillä kohtaa huomatuksi oli kuitenkin sangen pieni senvuoksi, että pensaikko siinä oli tavallista tiheämpi ja maa sen takana niin märkä ja soinen, ettei ilman suurta vaaraa ollut mahdollista tunkeutua rannalle.
"Tämä on hyvä piilopaikka", sanoi Tienviitta tarkasteltuaan tuntijan silmillä asemaa, "mutta on tarpeellista suojata sitä vieläkin enemmän. Herra Cap, teiltä en vaadi muuta kuin vaitioloa ja sitä, että annatte kaikkien niiden etevien ominaisuuksienne, joita olette merellä saavuttanut, levätä rauhassa, sillä aikaa kuin tuskarora ja minä ryhdymme toimenpiteisiin mahdollisen vaaran varalta."
Johtaja etääntyi sen sanottuaan intiaanin kera pensaikon sisään, jossa he katkoivat leppien ja muitten pensaitten runkoja käyttäen kuitenkin suurinta varovaisuutta, jotta eivät aiheuttaisi kuuluvia rasahduksia. Näiden pienten puitten alapäät pistettiin matalan veden liejuiseen pohjaan, ja kymmenen minuutin kuluttua oli saatu aikaan tiheä suojus vaaranalaiselle puolelle, niin että ainoastaan erittäin epäilevä silmä olisi voinut aavistaa siinä piilopaikan olevan olemassa.
Jasper palasi pian työnsä tehtyään, ja kun hän ei enää nähnyt veneitä entisessä paikassa, niin hän arvasi niiden olevan piilotettuina virran seuraavassa polvekkeessa, josta ne eivät olleet näkyvissä tulensytytyspaikalle. Tottuneena varovaisuuteen hän kahlasi vedessä, jotta ei ilmaisisi yhteyttä olevan edellisen ja nykyisen piilopaikan välillä. Seurue, joka uudelleen oli astunut veneisiin ja seurasi piilostaan Jasperin liikkeitä, huomasi pian, ettei Jasper havainnut Tienviitan laatimaa suojaa. Kun hän oli kulkenut virran mutkan sivu eikä enää voinut tulta nähdä, pysähtyi hän ja alkoi tarkasti tutkia rannikkoa. Sattumalta kulki hän vielä noin kahdeksan tai kymmenen jalkaa eteenpäin ja pysähtyi uudistaakseen tarkastelemisensa. Silloin sattui hän seurueen piilopaikkaa niin lähelle, että käsin olisi voinut siihen ulottua. Mutta hän ei kuitenkaan sitä huomannut ja oli juuri aikeessa jatkaa matkaansa, kun Tienviitta erotti oksia toisistaan ja näin syntyneestä aukosta hiljaisella äänellä pyysi häntä tulemaan joukkoon.
"Ei ole suoja huonoimpia", sanoi Tienviitta hymyillen. "Mutta jos mingot tulisivat samaa tietä kuin Jasper, niin minä istutuksieni vuoksi vapisisin. Virran toiselle rannalle se kyllä peittää heidän silmänsä, mutta tuskin tässä lähellä."
"Me teemme viisaimmin siinä, että jätämme veneet", sanoi Mabel äkkiä, "sillä minä tunnen, ettemme täällä ole turvassa."