— Tiedättekö jotain hänestä? Howland kysyi innokkaana.
— En. Hän käy täällä vain pari kertaa vuodessa.
Insinööri haukkasi palasen paahdettua leipää ja ryyppäsi kahvia päälle.
Hetken kuluttua hän kysyi hyvin välinpitämättömänä:
— Oletteko koskaan kuullut puhuttavan Meleese-nimisestä henkilöstä?
— Meleese — Meleese — Meleese, isäntä toisti ja tuumiessaan hypisteli sormillaan tukkaansa. — Nimi kuulostaa minusta tutulta, mutta en kuitenkaan voi muistaa. — Äkkiä hän sitten huudahti: — Oh, nyt muistan. Kaksi vuotta sitten meillä oli keittäjä, jonka nimi oli Meleese.
— Se, jota minä tarkoitan, on nuori nainen, Howland sanoi olkapäitään kohauttaen.
— Keittäjä Meleese onkin jo kuollut, isäntä virkkoi ja nousi lähteäkseen. — Minä lähetän puolen tunnin kuluttua hakemaan tarjotinta.
Muutamia tunteja myöhemmin Howland kömpi ylös vuoteesta ja valeli päätään kylmällä vedellä. Tämän tehtyään hän tunsi itsensä virkeämmäksi, pukeutui ja meni alas. Päätä särki vielä hieman, ja hän oli voimiltaan heikko, mutta muita jälkiä tappelusta ei enää ollut havaittavissa. Hän söi päivällistä, ja iltapäivällä tunsi hän itsensä jo niin voimakkaaksi, että sytytti sikarin ja lähti ulos pienelle kävelylle. Ensin hän ajatteli lähteä kiinalaiseen ravintolaan ottamaan selvää tytöstä, mutta muuttikin aikomustaan ja alkoi seurata eilisiltaisia jälkiä joelle. Hän saapui sille paikalle, missä hänen kimppuunsa oli hyökätty, ja katseli taistelun jälkiä lumessa. Siellä, missä hän ensin oli nähnyt puoliverisen, näkyi lumessa veripilkkuja.
Lumessa näkyi selvästi, minne päin haavoittunut mies oli ryöminyt, ja Howland lähti siihen suuntaan, käsi lujasti revolverillaan. Metsästä hän löysi pienen aukeaman, jossa oli leirin jätteitä sekä kasa koivunriukuja, joita nähtävästi oli käytetty teltan tukina. Hän kuopi saappaallaan tuhkaa, mutta esiin ei tullut yhtään kipinää, mikä olisi osoittanut, että leiriä oli hiljakkoin käytetty. Howland saattoi tehdä ainoastaan sen johtopäätöksen, että epäonnistuneen murhayrityksen jälkeen hänen tuntemattomat vihollisensa olivat koonneet tavaransa ja paenneet. Heidän mukanaan oli myös nähtävästi lähtenyt se tyttö, jonka kauniit kasvot ja suloiset silmät olivat houkutelleet Howlandin ansaan. Mutta minne he olivat lähteneet?
Hän tarkasteli huolellisesti hylättyä leiripaikkaa. Kovalla jäänpinnalla näkyi koirain käpälien sekä leveän reen jälkiä. Viholliset olivat siis edellisenä yönä lähteneet pohjoiseen.