— Entä miestä, jonka nimi on Croisset?
— En tunne sellaistakaan.
— Sinäpä olet totisesti huvittava! nuori insinööri sanoi. — Mutta minä olen nälkäinen kuin susi!
Ulkoa kuului ruoskan läimäyksiä, ja Gregson meni ikkunan luo, joka avautui aukihakatulle paikalle metsään päin. Silmättyään ulos kiirehti hän siinä silmänräpäyksessä ovelle ja huusi Howlandille:
— Kautta taivaan, täällä hän on, poikani! Pian, jos tahdot nähdä hänestä edes vilauksen.
Howland riensi ovelle hänkin. Kuului jälleen ruoskan läimäys, kovaääninen huuto, ja koirien vetämä reki kiirehti heidän sivuitseen kadoten pimeyteen.
Myöskin Howland oli vähällä huudahtaa, sillä hän oli tuntenut Croisset'n sekä hänen seuralaisensa, joka ei ollut kukaan muu kuin sama tyttö — yhtä kalpeana ja tuijottavana kuin Howland oli nähnyt hänet hotellin ikkunasta Prince Albertissa — joka oli houkutellut hänet erämaahan ansaan.
Howlandin yöllinen vieras
Samassa kun reki oli kiitänyt heidän ohitseen Howland oli huudahtaa Croisset'n nimen; hän sysäsi Gregsonin syrjään ja työntyi ulos, ja hänellä oli kova halu lähteä seuraamaan noita henkilöitä, jotka viimeisten neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluessa olivat niin salaperäisellä tavalla sekaantuneet hänen asioihinsa.
Gregsonin ääni sai hänet jälleen tajuihinsa.