— Vain pelkästä uteliaisuudesta, Howland vastasi. — Minä en pidä keimailusta.
— En minäkään, Gregson virkkoi miettiväisenä. Samassa tuotiin ruoka sisään, eivätkä he aterian aikana vaihtaneet montakaan sanaa. Howland oli huolellisesti tarkannut Gregsonia ja saanut varmuuden siitä, ettei tämä tiennyt mitään Croisset'sta eikä tytöstä. Hän oli nyt entistä enemmän ymmällä. Lisäksi meni yli hänen ymmärryksensä se, että Gregson ja Thorne — molemmat maan etevimpiä insinöörejä — saattoivat vapaaehtoisesti luopua sellaisesta tehtävästä kuin Hudson-lahden rautatien rakentamisesta syystä, että he olivat "väsyneet koko kolkkaan".
Vasta kun he olivat nousemassa pöydästä Howland huomasi, että Gregsonin vasemmasta kädestä puuttui pikkusormi. Hän huudahti kummastuneena, ja Gregson veti samassa kätensä piiloon.
— Pikku tapaturma, hän sanoi. — Sellaista sattuu täällä usein.
Howland oli itsepintainen; hän tarttui ystävänsä loukkaantuneeseen käteen ja tarkasteli sitä.
— Merkillinen arpi, hän huomautti. — Kas kun en huomannut sitä ennen.
Sinun sormesihan on katkaistu. Miten se on tapahtunut?
Hän huomasi Gregsonin hermostuneena punastuvan.
— Hm — sormeen ammuttiin — siitä on jo useita kuukausia. — Mutta sikarit odottavat meitä!
He lähtivät ruokasalista ja menivät siihen hotellin huoneeseen, joka oli puoleksi eteinen, puoleksi kapakka. Siellä istui tusina hauskannäköisiä Le Pas'n miehiä. Isäntä viittasi Howlandille ojentaen hänelle kirjeen.
— Se saapui sillä aikaa kun te söitte, hän selitti.