— Miten on sinun laitasi, Thorne? Minä tapasin Gregsonin puolikuolleena Le Pas'ssa, ja nyt sinä —
— On ihme, Jack, että sinä et lue vain nimeäni jostakin pienestä puurististä sen sijaan, että nyt näet minut ilmielävänä edessäsi, Thorne sanoi, hermostuneesti nauraen.
Thornen olan yli Howland näki vilaukselta intiaanin kasvot. Tämän silmissä välähti tumma salama. Hänen hampaansa loistivat hetken, paksujen huulten vetäytyessä pilkkahymyyn.
Thorne istuutui takan viereen ja hieroi käsiään.
— Meillä on ollut kiusoja, Jack, hän lausui viimein. — Gregsonia ja minua on vainonnut huono onni siitä saakka kun tulimme tänne leiriin, ja nyt me emme jaksa olla täällä enää kauempaa. Kuluu ainakin kuusi kuukautta ennen kuin me olemme jälleen ihmisiä. Sinä tapaat täällä kaikki mitä parhaimmassa järjestyksessä. Linja on porattu auki aivan lähelle lahtea; meillä on kolmesataa työmiestä, hyvät varastot, ja mikäli minä tiedän, ei Wekuskossa ole ainoatakaan epäystävällistä ihmistä. Luultavasti otamme Gregson ja minä rakentaaksemme radan pään Le Pas'ssa myöhemmin keväällä. Sinä kyllä saat radan valmiiksi lahdelle saakka.
— Olen pahoillani, että teidän on käynyt niin huonosti, Howland sanoi.
Hän kumartui hyvin lähelle Thornea ja kysyi: — Onko täällä ketään
Croisset-nimistä miestä — tai tyttöä, jonka nimi on Meleese?
Hän tarkasteli tutkivasti Thornea, mutta tämän kasvoilla ei näkynyt värähdystäkään, mikä olisi saattanut vahvistaa hänen epäilyksiään. Päinvastoin Thorne katsoi kummastuneena häneen.
— Ei minun tietääkseni, Jack. Mutta palkkauslistastahan näet, jos työmiehistä on joku senniminen. Heidän joukossaan on viisitoista, parikymmentä nainutta miestä, joilla on perheet. Gregson muuten tuntee tytöt täällä paremmin kuin minä. Koskeeko asia jotain erityistä toimitettavaa?
— Minulla on heille vain terveiset, jos satun tapaamaan, Howland virkkoi välinpitämättömästi. — Tämäkö tulee asunnokseni?
— Jos tästä pidät. Loukkaannuttuani muutimme, Gregson ja minä, leirille. Lähemmäksi työpaikkaa, ymmärräthän.