— Miksi en?
— Siksi… Howland kuuli, miten tytön ääni värähteli. — Siksi, että jos lähdette, teidät surmataan.
Nuoren insinöörin naurahdus osoitti enemmän iloisuutta kuin pelkoa.
— Minua ilahduttaa, että te tahdotte pitää minusta huolta, hän kuiskasi hiljaa.
— Teidän täytyy lähteä! tyttö toisti.
— Kyllä teidän kanssanne! Howland vastasi.
— Ei, ei — huomenna. Teidän täytyy palata etelään — Le Pas'han.
Ettekö voi sitä minulle luvata?
— Ehkä, Howland sanoi. — Sanon sen teille kohta.
Hänen varman äänensä vaikutuksesta tyttö taipui, ja hän seurasi tätä pimeään yöhön. Tyttö kulki kiireesti edellä pientä polkua pitkin, joka johti syvälle metsään. Kun tyttö pysähtyi ja hermostuneesti tarttui häntä käsivarresta, saattoi Howland kuulla hänen sydämensä kiihkeän tykytyksen ja hänen läähättävän hengityksensä.
— Sinne on pitkä matka, hän kuiskasi. — Ette saa saattaa minua. Jos teidät nähtäisiin minun seurassani — tähän aikaan vuorokaudesta… Nuori insinööri huomasi, miten tyttö vapisi.