— Neljänneksen yli kahdentoista.
Tytön huulille ilmestyi hieno hymyn väreily. — Oletteko varma siitä, että kellonne käy oikein? hän kysyi.
Mykkänä hämmästyksestä Howland tuijotti häneen.
— Merkitsee paljon sekä teille että minulle, jollei kello ole neljänneksen yli kahdentoista, — Meleese jatkoi, ja hänen silmänsä säihkyivät. Samassa hän lähestyi Howlandia ja hiveli lämpimällä kädellään hänen kasvojaan. — Kuulkaa, hän kuiskasi. — Eikö ole mitään, joka saisi teidät muuttamaan päätöksenne, joka saisi teidät pakenemaan etelään — vielä nyt yöllä?
Meleesen suloisten kasvojen läheisyys, hänen somien kättensä kosketus ja hänen lumoavien huultensa viehkeys houkutteli Howlandia taipumaan. Hetkisen hän oli kahden vaiheilla.
— Yksi mahdollisuus — yksi ainoa mahdollisuus voi saada minut matkustamaan tänä yönä, hän sanoi liikutuksesta värähtelevällä äänellä. — Sinun tähtesi, Meleese, minä olen valmis uhraamaan kaikki — kunnianhimoni, omaisuuteni ja rautatien rakentamisen. Jos minä lähden täältä tänä yönä, niin tuletko sinä mukaan? Lupaatko tulla vaimokseni, saavuttuamme Le Pas'han?
Hellä ilme kuvastui nyt Meleesen ihanista silmistä, jotka olivat niin lähellä Howlandin omia.
— Se on mahdotonta, tyttö kuiskasi. — Te ette voi rakastaa minua, kun saatte tietää, kuka minä olen — mitä minä olen tehnyt —
— Oletko tehnyt jotain pahaa — jotain hyvin pahaa?
Silmänräpäyksen ajan tyttö katsoi poispäin; sitten hän sanoi: