Nyt hän oli selvillä siitä, miten hänen olisi ollut toimittava. Jossakin, ei kaukana, oli Meleesen ja Jackpinen reki kääntynyt pois siitä suunnasta, jonne häntä, Howlandia vietiin. Nuo toiset olivat kahden. Miksi hän ei vanginnut Croisset'ia vaan antoi tämän sulkea hänet tähän autioon taloon? Hän kirosi ääneen muistellessaan, minkälaisia tilaisuuksia hän oli päästänyt käsistään. Pyssyllään hän olisi voinut pakottaa Croisset'n ajamaan tuon toisen reen luo. Olisihan hän voinut hyökätä Jackpinen kimppuun samalla lailla kuin aikaisemmin oli hyökätty hänen kimppuunsa. Ja sitten? Hän hymyili. Mitähän Meleese silloin olisi tehnyt?
Hän teki itselleen kysymyksen toisensa perään ja vastasi niihin samassa. Meleese rakasti häntä. Siitä hän olisi voinut antaa vaikka elämänsä. Howlandin veri kuumeni hänen muistellessaan tytön suloisia suudelmia. Meleese oli nostanut hänen päänsä syliinsä, ja silloin hän oli huomannut hänen silmistään ilmenneestä suuresta surusta, miten paljon tyttö häntä rakasti. Niin, Meleese rakasti häntä! Mutta hän, Howland oli päästänyt hänet käsistään kuin mikäkin raukka!
Hän ei halunnut ajatella enempää. Tulisihan Croisset takaisin. Hän arveli olevan hyvinkin helppoa nujertaa puoliverinen ja pakottaa hänet ajamaan Meleesen luo. Mutta missä hän oli? Luultavastikin hyvin lähellä hänen vihollistaan. Entä sitten! Hän sytytti piippunsa puhaltaen ilmaan savupilven toisensa perästä, niin että koko huone oli pian sakeana tupakansavusta. Jälkiä pitkin hän pääsisi kyllä Meleesen luokse, missä tämä olisikin. Tähän saakka viholliset olivat tulleet hänen luoksensa, nyt hän menisi heitä vastaan. Kun hänellä olisi Croisset vallassaan, eivätkä hänen vihollisensa aavistaisi hänen läsnäoloaan, voitto olisi hänen. Hän nauroi ääneen.
Hän arveli olevan hyvinkin helppoa saada Meleese tulemaan hänen luokseen — tyttö saapuisi tervehtimään Croisset'ia. Howlandin läsnäolo vaikuttaisi tyttöön sitten kuin odottamatta heitetty pommi. Siinä silmänräpäyksessä, kun Meleese huomaisi, mitä kaikkea hän uskalsi hänen tähtensä, että hän oli päättänyt omistaa hänet, ei tyttö voisi hylätä hänen rakkauttaan. Jos niin kuitenkin tapahtuisi, niin — sodassa ja rakkaudessa oli kaikki luvallista. Ja nythän oli kysymys rakkaudesta. Rakkauden vuoksi Meleese oli ryöstänyt hänet työstään ja järjestänyt hänet vangiksi keskelle erämaata. Rakkaus oli hänet siihen oikeuttanut. Rakkaus antaisi myös oikeuksia hänelle, Howlandille. Hän ottaisi nyt puolestaan tytön vangiksi ja antaisi Jeanin viedä heidät molemmat Wekuskoon. Matkalla hän saisi olla Meleesen kanssa kahden, ei ainoastaan useita tunteja, vaan päiviä, ja sillä aikaa hän varmaan voittaisi hänet. Ehkä heitä ajettaisiin takaa, ehkä hänen täytyisi taistella — mutta hän olisi siihen kyllä valmis.
Sinä iltana Howland meni nukkumaan uneksien kaikesta siitä, mitä hän odotti tapahtuvaksi. Tuli toinen päivä, kolmas yö ja kolmas päivä. Tunti tunnilta hän alkoi yhä kärsimättömämmin odottaa Jeanin paluuta. Välillä hän kuumeisesti toivoi pikaista ratkaisua. Hän tiesi, että Croisset oli vahva ja ketterä, ja siksi hän mietti monia kymmeniä hyökkäystapoja. Hän saattoi hyökätä Croisset'n kimppuun hänen syödessään; hän saattoi karata miehen kurkkuun, kun tämä oli polvillaan tulisijan luona; myös Howland saattoi koska tahansa käydä häneen kiinni takaapäin ja iskeä hänet tajuttomaksi. Mutta viimeinen suunnitelma alkoi samassa tuntua hänestä vastenmieliseltä. Hän muisti, että Jean oli pelastanut hänen henkensä eikä ollut aiheuttanut hänelle mitään ruumiillista tuskaa. Siksi Howland päätti odottaa sellaista tilaisuutta, joka ei pahemmin satuttaisi Jeania. Nuori insinööri halusi yhtä rehellistä taistelua kuin Jeankin oli käyttänyt, ja silloin väkevämpi voittakoon.
Seuraavana aamuna Howland kuuli koirien haukuntaa, ruoskan läimäyksiä ja tutun äänen. Jean Croisset oli palannut!
Yhdellä hyppäyksellä Howland oli jaloillaan. Puolipukeissa hän syöksyi ovelle, kyyristyi sen viereen jännittynein lihaksin, ja hänen koko ruumiinsa vavahteli kiihtymyksestä.
Hän oli nyt seurannut mielijohdettaan.
Taistelu
Howland kuuli Jeanin pysähtyvän oven ulkopuolelle. Seurasi hetken hiljaisuus, ikään kun tulija olisi odottanut kuulevansa jotain liikettä sisältä.