— Minä aion tappaa teidät, Croisset mutisi jatkuvasti.
Howland antoi käsivarsiensa vaipua alas ja sormiensa herpaantua, ja hän hengitti läähättäen. Hän tiesi vielä muutamia uusia nyrkkeilytemppuja — ja niihin hän nyt luotti. Hän vetäytyi erääseen nurkkaan, ja Jean seurasi häntä salamoivin silmin ja jännitetyin lihaksin.
— Nyt, herra, minä tapan teidät, hän sanoi hiljaa. — Nyt väännän niskanne nurin.
Howland asettui selkä seinää vasten. Croisset'n huulilla leikki halveksiva hymy, hänen katsoessaan vastustajaansa. Sitten hän syöksyi Howlandin kimppuun, mutta samassa kun hänen sormensa hapuilivat tämän kurkkua, kohotti tämä nopeasti oikean käsivartensa ja antoi vastustajalleen kamalan iskun leuan alle. Ääntä päästämättä Jean vaipui lattialle. Tultuaan tajuihinsa viittäkymmentä sekuntia myöhemmin hän huomasi olevansa sidottu ja Howlandin seisovan vieressään.
— Hyvä Jumala, se oli hyvä läimäys! hän läähätti, vedettyään pari kertaa syvään henkeään. — Tahdotteko opettaa minulle sen tempun, herra?
— Nouse! Howland käski. — Minulla ei ole yhtään aikaa hukattavana.
Hän tarttui ranskalaista kainaloista ja auttoi hänet tuolille istumaan.
Sitten hän otti Jeanilta aseet ja oman revolverinsa ja alkoi pukeutua.
Pukeuduttuaan hän virkkoi:
— Tiedätkö, Croisset, mitä nyt tapahtuu? Tiedätkö, että kaikesta siitä, mitä sinä ja ne muut ovat minulle tehneet, pääsette vähintään kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Käsitätkö, että minä aion toimittaa sinut viranomaisten huostaan, ja heti päästyämme Wekuskoon, lähetän miehiä ajamaan takaa sinun ystäviäsi.
Jeanin laihat kasvot kävivät harmaan kalpeiksi.
— Suuri Jumala, ettehän te voi sitä tehdä!
— Ettenkö voi! Kyllä, sinun suuren Jumalasi nimessä, minä voin. Ja miksi en? Siksikö, että Meleese on ryövärijoukon mukana? Oh, sinä olet hullu, rakas Jean! Minuthan on koetettu surmata monta kertaa. Sinä sait minut valtaasi. Nyt on minun vuoroni. Minä vannon, että jos minä otan sinut mukaani Wekuskoon, saamme satimeen koko joukon.