— Jos, herra?
— Niin — jos!
— Ja se "jos" — Jeanin pää painui rintaa vasten.
— Se riippuu sinusta, Jean. Joko minä otan sinut mukaani Wekuskoon ja jätän sinut viranomaisten käsiin ja lähetän tarpeeksi suuren joukon ajamaan takaa roistoja — tai sinä viet minut Meleesen luo. Kummanko vaihtoehdon valitset?
— Minäkö veisin teidät Meleesen luo, herra?
Howland nousi ja hänen äänensä värähteli liikutuksesta.
— Jos viet minut Meleesen luo ja vannot tottelevasi minua, minä en tee mitään pahaa sinulle enkä ystävillesi.
— Entä Meleese — Jeanin katse synkistyi — ette kai aio tehdä hänellekään pahaa?
— Hänelle! Howland voi tuskin olla nauramatta. — Hyvä Jumala, oletko sinä sokea, mies, kun et käsitä, että minä teen kaiken juuri hänen tähtensä? Minä sanon sinulle, että minä rakastan häntä ja että olen valmis kuolemaan taistelussa hänen takiaan. Tähän saakka minulla ei ole ollut tilaisuutta. Sinä ja ystäväsi olette käyttäytyneet kavalasti minua kohtaan, Croisset, vainoten minun henkeäni. Mutta nyt se on lopussa. Ymmärrätkö? Sinä viet minut Meleesen luo, tai muussa tapauksessa ei jää mitään jäljelle sinusta eikä ystävistäsi. Minäkö tekisin hänelle pahaa! Howland nauroi taas. — No, Jean, mitä olet päättänyt?
Ranskalaisen silmissä välkkyi kylmä kiilto. Harmaa kalpeus katosi hänen kasvoiltaan, ja hänen suunsa vetäytyi arvoitukselliseen hymyyn.