Mies oli pysähtynyt. Silmänräpäyksen hän katsoi laaksoon päin — sitten hän katosi. Howland ei lausunut sanaakaan, mutta jokainen jäsen hänen ruumiissaan värisi.
— Sanot, että Meleese on tuolla, hän sanoi viimein. — Entä tuo mies — kuka hän on, Croisset?
Jean kohautti olkapäitään ja väistyi pensaikkoon päin.
— Sitä en sano, hän vastasi. — Olen tuonut teidät tänne. Olen näyttänyt teille portaat, jotka vievät Meleesen huoneeseen. Voitte hakata minut palasiksi, mutta en sano, kuka hän on.
Taas Howlandin silmät saivat uhkaavan ilmeen.
— Ojenna kätesi selän taa, Croisset, hän käski. — Aion nyt sitoa kätesi, samoin kuin sinäkin teit minulle. Sitten —
— Entä sitten? Jean kysyi totellen hänen käskyään.
— Sitten sinä kerrot minulle kaikki, mitä minä tahdon tietää, Howland täydensi sitoen hänen kätensä yhteen ranteista.
Sen jälkeen he menivät majaan. Huoneessa, jota valaisi vain yksi ikkuna, ei ollut muuta kuin yhdellä seinällä suurehko pöytä sekä muutamia tavaralaatikoita, joita nähtävästi oli käytetty tuoleina. Hän viittasi Jeania istumaan. Itse Howland lähti ulos, sitoi kiinni valjakon etukoiran ja palasi sen jälkeen tupaan.
Valo lankesi ikkunasta suoraan Croisset'n tummapintaisille kasvoille sekä Howlandin revolveriin, joka oli tähdätty ranskalaisen rintaa kohti.