— Mutta olisin hullu, jos luottaisin sinuun! Eikö totta?
— Ette, jos minä annan sanani.
— No, kuulehan, Croisset, en voi vastustaa itseäni, vaan antaudun vaaraan. Howland sanoi äkkiä totisena. — Tahdotko siis lähteä illalla Meleesen luo ja kertoa hänelle pyyntöni.
— Mikä se pyyntö on?
— Että hän tulisi tänne majaan.
— Sitä en tee, herra.
— Piru sinut periköön! Howland kivahti. — Jos olisin varma siitä, etten enää tarvitsisi sinua, kuristaisin minä sinut nyt kuoliaaksi.
Hän nousi ja meni tulisijan luo. Vaikka se olikin vanha, voi siihen vielä kuitenkin sytyttää takkavalkean, ja koska ulkona oli jo pimeä, joten savu ei voinut näkyä, hän alkoi valmistaa iltaruokaa. Jean katseli häntä koko ajan vaiti, ja vasta kun ruoka ja juoma olivat valmiina pöydällä, insinööri keskeytti hiljaisuuden.
— En tietystikään aio ryhtyä syöttämään sinua. Sen vuoksi minun täytyy nyt päästää kätesi vapaiksi. Mutta ole varuillasi!
— Minähän saattaisin murhata teidät haarukalla, ranskalainen hymähti veitikkamaisesti. — Juon maljanne, herra, ja toivotan teille menestystä.