— Ensin kuitenkin kerron teille erään tarinan, herra, Croisset jatkoi katsoen insinööriin. — Se ei ole pitkä, ja rukoilen Pyhää Neitsyttä, että ymmärtäisitte sen niin kuin me — pohjolan väki — sen ymmärrämme. Se alkaa kuusitoista vuotta takaperin.
— Koetan ymmärtää Jean, Howland kuiskasi hiljaa. — Jatka!
— Se tapahtui täällä eräässä leirissä, Jean aloitti, — ja koskee teitä, sekä toimitusmiestä ja hänen vaimoaan — "valkoista enkeliä" — niin, häntä sanottiin "valkoiseksi enkeliksi". Hyvä Jumala, miten toimitusmies häntä rakasti. Ei millään synnillisellä rakkaudella, herra, vaan tavalla, jolla rakastamme Pyhää Neitsyttä. Mutta rakkautemme oli köyhä heidän keskinäisen rakkautensa rinnalla. Nainen oli kaunis, niin ihanan kaunis kuin te tiedätte suuren kuninkaan tyttären olevan, samoin kuin Meleese, joka oli heidän lapsistaan nuorin.
— Näistä pohjoisista leireistä meidän oli kaikkein onnellisin, herra, Croisset jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen, — ja se johtui kokonaan miehestä ja hänen vaimostaan, pääasiallisesti vaimosta. Kun Meleese syntyi — hän oli ensimmäinen valkoinen tyttö, mitä kukaan meistä oli koskaan nähnyt — meissä syttyi niin suuri rakkaus äitiin ja tyttäreen, että se oli melkein rikos Jumalan pyhää Äitiä kohtaan. Ette ehkä ymmärrä sellaista rakkautta, herra; minä tiedän, ettei sellaista käsitetä siinä osassa maailmaa, jota sanotaan sivistyneeksi — olen itse ollut siellä ja nähnyt. Olisimme kuolleet pienen Meleesen vuoksi, samoin kuin toisen Meleesen, hänen äitinsä. Olisimme tappaneet omat veljemme, herra, jos nämä olisivat sanoneet heistä jotain pahaa tai koettaneet vähänkään halventaa äitiä. Niin rakastimme häntä kuusitoista vuotta sitten, ja niin vielä rakastamme hänen muistoaan.
— Hän on siis kuollut, Howland huudahti, hetken jännityksen takia kokonaan unohtaen, mitä tekemistä hänellä oli kertomuksen kanssa.
— Hän on kuollut. Kerronko teille, kuinka hän kuoli?
Croisset ponnahti seisomaan, hänen silmänsä kipinöivät, hänen joustava vartalonsa vääntyi kuin suden, kun hän silmänräpäykseksi kumartui insinöörin puoleen.
— Kerronko teille, kuinka hän kuoli, herra? Se tapahtui näin — kuusitoista vuotta sitten, jolloin pikku Meleese oli neljä vuotta ja kolmesta pojasta vanhin oli neljäntoista. Sinä talvena saapui leiriimme Churchillista mies poikansa kanssa. Hänellä oli mukanaan kirje eräältä toiselta toimitusmieheltä, ja meidän toimitusmiehemme avasi ovensa hänelle ja hänen pojalleen sekä oli heille hyvin ystävällinen.
— Hyvä Jumala, mies oli ns. sivistyneeltä seudulta, herra — etelän seudulta, missä joka puolella oli kristittyjä kirkkoja — mutta hän ei kuitenkaan voinut ymmärtää vierasta Jumalaa ja meidän kansamme kummallisia lakeja! Kuukausiin hän ei ollut lainkaan seurustellut naisten kanssa, ja täällä suuressa erämaassa toimitusmiehemme vaimo ilmestyi hänen eteensä kuin kukka erämaasta. Oi, voitte arvata, miten hänen ilkeä sydämensä ponnisteli tavoitteeseensa ja miten hän epäonnistui, sillä täällä pohjan perillä naisemme ovat peräisin suorastaan taivaasta. Hän raivostui häviöstään — voi, suuri Jumala, voitteko arvata mitä sitten tapahtui?
Croisset kohotti päänsä, hänen kasvonsa olivat aivan vääntyneet, ja rinta kohoili. Howlandin kasvot olivat kalpeat vain odotuksesta ja ihmettelystä. Hän nojautui taas pöydän yli ja sai tuskin hillittyä itsensä.