— Se tapahtui silloin kun useimmat meistä olivat poissa ennen suurta porojuhlaa. Leiri oli melkein tyhjä. Ymmärrättekö? Nainen oli yksin majassa pienen Meleesen kanssa — ja kun me illalla palasimme kotiin, hän oli kuollut. Niin, herra, hän oli tappanut itsensä, ja muutamilla miehelleen kirjoittamilla riveillä hän kertoi, mitä oli tapahtunut.
Rikoksen jälkeen mies pääsi poikineen reellä pakoon. Hyvä Jumala, miten väki ajoi heitä takaa! Toimitusmies itse nuorimman poikansa kanssa tavoitti heidät kaukana Churchillin tiellä. Ja mitä sitten tapahtui, herra? Kun mies — perkele hän oli — yllytti koiriaan, hänen poikansa ampui laukauksen, ja kuula lävisti toimitusmiehen sydämen. Vuorokauden kuluessa olivat nuo kaksi, jotka itse paholainen oli lähettänyt tuhoamaan kaikkein kauneimman, mitä me täällä pohjolassa koskaan olimme nähneet, vieneet pikku Meleeseltä sekä äidin että isän. Oh, herra, kalpenette! Eikö muistinne nyt virkisty? Ehkä kuulette laukauksenkin? Ehkä näette —
— Hyvä Jumala! Howland huudahti raskaasti. Nytkään hän ei käsittänyt, mitä murheellisella kertomuksella saattoi olla tekemistä hänen kanssaan — unohti kaiken muun, paitsi sen kauhean kohtalon, jonka oli kerrottu kohdanneen hänen rakastettunsa äitiä. Kun Croisset vaikeni, hän puolittain nousi; hänen silmänsä säihkyivät, hänen kuolemankalpeat kasvonsa olivat äärimmilleen jännittyneet, ja hänen kyntensä olivat kaivautua pöytään hänen kysyessään: — Mitä sitten tapahtui, Croisset?
Jean katsoi häneen rajusti, kuin villi eläin, ja vastasi käheästi:
— He pääsivät pakoon.
Syvään hengittäen Howland vaipui taas istumaan. Heti sen jälkeen hän kääntyi Jeanin puoleen, ja näki ranskalaisen silmien säihkyvän leimuavasta vihasta, samalla kun tämä hitaasti veti esiin takkinsa taskusta pukinnahkaan kietaistun pienen käärön.
— Tämä lähetettiin teille, hän sanoi. — "Viimeisellä minuutilla", — sanottiin, — "hän lukekoon tämän!"
— Ensin teidän on käsitettävä, Jean sanoi, käsi kääröllä, — mitä tämä merkitsee meille täällä pohjoisessa. Olemme täällä erilaisia kuin ihmiset muualla, — erilaisia kuin ne, jotka asuvat Montrealissa ja sielläpäin. — Meissä voi koko elämän kyteä kosto tehdyn rikoksen tähden. Sitä vaatii pohjoisen maan kunnia. Olin silloin viidentoista, kun äitini kuoli isoonrokkoon, ja puolikuolleeksi nälkiintyneenä hoipuin tänne leirille, mistä lähtien toimitusmies vaimoineen kasvatti minua. Sillä tavoin minusta tuli kuin Meleesen veli. Vuodet kuluivat ja kostonhalu kasvoi minussa ja kumppaneissani, ja se täytti Meleesenkin lempeän sydämen. Lähetimme hänet kouluun Montrealiin, ja hän oli siellä yksitoista vuotta. Kolmea vuotta myöhemmin — hänen vielä ollessaan Montrealissa — minä lähdin kaukaiselle leirille Great Slaveen, ja siellä, herra, siellä —
Croisset oli noussut. Hän oli suoristanut pitkät käsivartensa, ja hänen päänsä vetäytyi taaksepäin, samalla kun hänen katseensa todisti hurjaa kiihkoa.
— Minä kiitän suurta Jumalaa siitä, että hän antoi Jean Croisset'n kohdata toisen noista miehistä — ja tappaa hänet.