Hän seisoi hiljaa, silmäluomet alaspainuneina kuin rukouksessa.
— Minä tapasin isän, herra, tapoin hänet hitaasti, ja sanoin hänelle, mitä hän oli tehnyt, kun vähitellen puristin häntä kurkusta; vähän ajan kuluttua annoin hänen hengittää vähän ilmaa ja pakotin hänet sanomaan, missä hänen poikansa oli, hän, joka oli surmannut Meleesen isän. Sitten kuristin häntä siksi, kunnes hän kuoli, ja koirani kuljettivat häntä kolmesataa peninkulmaa, jotta toisetkin meikäläiset saivat nähdä, että hän todella oli kuollut. Siitä on nyt kuusi vuotta, herra.
— Entä se toinen — hänen poikansa? Howland kysyi henkeään pidättäen.
— Löysitkö hänetkin, Croisset? Tapoitko hänet?
— Mitä olisitte tehnyt, herra?
Howland tarttui kovaa Croisset'n käsivarteen.
— Minä olisin tappanut hänet, hän vastasi hitaasti ja varmasti.
— Se ilahduttaa minua.
Jean alkoi aukaista kääröä, kunnes näkyviin tuli likainen kellastunut paperikasa.
— Nämä rivit sisältävät leirissä kirjoitetun päiväkirjan siihen aikaan kun Meleesen äiti vielä eli, Croisset selitti hiljaa, avaten paperit. — Leirissä toimitusmies kirjoittaa muistiin jokaisen päivän tapahtumat, samoin kuin kapteeni laivallaan. Se on ollut meillä laki jo satoja vuosia. Nämä kirjoitetut sivut olemme piilottaneet, herra. Niissä kerrotaan, mitä tapahtui leirissämme talvella kuusitoista vuotta sitten.
Tämän sanottuaan puoliverinen siirtyi Howlandin viereen, levitti pöydälle ensimmäisen sivun ja osoitti samalla ensimmäisiä rivejä.