— Tänä mainittuna päivänä he saapuivat, hän kuiskasi insinöörin korvaan. — Tässä on heidän nimensä — niiden kahden nimet, jotka hävittivät Pyhän Neitsyen meille monta vuotta sitten antaman paratiisin.
Hetkessä Howland oli lukenut rivit. Veri tuntui hyytyvän hänen suonissaan. Sillä hän oli lukenut seuraavat sanat: "Tänään saapuivat leiriimme Churchillista John Howland ja hänen poikansa".
Kiivaasti huudahtaen hän hyppäsi pystyyn, kaatoi tuolin ja asettui Croisset'n eteen kädet nyrkissä ja ruumis kaarella kuin jousi. Jean seisoi rauhallisena; hänen hampaansa välkkyivät. Hän kohotti sitten kätensä hitaasti.
— Howland, haluatteko lukea, mitä tapahtui pikku Meleesen isälle ja äidille kuusitoista vuotta sitten? Haluatteko lukea ja käsittää, miksi henkeänne vainottiin Prince Albertin lähellä, miksi teidät sidottiin dynamiittilaatikon päälle Wekuskossa ja miksi — kun aamu sarastaa — kello kuusi —
Croisset vaikeni, ja hänen jäsenensä vapisivat. Howland ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan, miten Jeanin täytyi ponnistaa kaikki voimansa voidakseen hillitä itseään. Sanattomana Howland vaipui tuolille lukemaan sitä paperia, jonka ranskalainen oli levittänyt hänen eteensä. Viisi minuuttia myöhemmin hän kohotti päätään. Hänen kasvonsa olivat liidunvalkoiset. Suun ympärillä näkyi syviä juovia. Hän pyyhkäisi kädellään kasvojaan ja tukkaansa, kuin olisi voinut pahoin, mutta hänen silmänsä leimusivat. Vaistomaisesti Jean jännitti lihaksensa, niin kuin hän olisi odottanut hyökkäystä.
— Olen lukenut paperin, Howland sanoi vaivoin, ikään kuin jokaisen sanan lausuminen olisi tuottanut hänelle suurta vaivaa. — Ymmärrän. Nimeni on John Howland. Ja isäni nimi oli John Howland. Ymmärrän…
Syntyi hetken hiljaisuus, jonka aikana miesten katseet kohtasivat.
— Ymmärrän, insinööri sanoi, astuen askeleen eteenpäin. — Ja te, Jean Croisset, uskotteko, että minä olen se John Howland — se John Howland — poika, joka —
Hän odotti, että Jean käsittäisi, sanoisi jotain.
— Herra, on sama, mitä uskon nyt. Minulla on vain sanottavana eräs asia ja tuotavana teille jotain. Kuolleen toimitusmiehen kolme poikaa ovat tahtoneet surmata teidät. Meleese on heidän sisarensa. Maamme on kummallinen maa. Sitä hallitsevat lait, jotka itse olemme säätäneet. Heidän mielestään, jotka odottavat tuomion täytäntöönpanoa, ei mikään kidutus ole liian kauhea teille. He ovat tuominneet teidät kuolemaan. Nyt aamulla, täsmälleen silloin kun kello osoittaa kuutta — ammutaan teidät noista seinässä olevista aukoista. Tämä — tämä kirjelappu Meleeseltä — on viimeinen, jonka voin antaa teille.