Se ei ollut silmänräpäystäkään liian aikaista Kazanille. Heikosti hän pyristeli vedenpintaan kohoutuen. Kolmeksi neljäsosaksi jo hukuksissa hän vielä jaksoi nostaa etukäpälänsä padosta esille pistävän heikon oksan varaan. Siten hän sai aikaa täyttää keuhkonsa ilmalla ja yskiä pois veden, joka oli jo ollut vähällä hänet lopettaa. Kymmenen minuutin ajan hän piteli oksasta ennenkuin uskalsi yrittää lyhytmatkaista uintia rantaan. Sinne päästyään hän laahautui heikkona ylemmäs. Hänen ruumiinsa kaikki voimat olivat lopussa, ja jäsenet vapisivat. Leuat riippuivat velttoina. Hän oli menehtynyt — kerrassaan menehtynyt. Ja torahampaaton eläin oli hänet voittanut. Hän tunsi siitä johtuvan nöyryytyksen. Valuen ja nolona hiipien hän meni tuulenkaadolle, laskeusi aurinkoon makaamaan ja odotteli Harmaata Hukkaa.
Seurasi päiviä, joina Kazanin halu hävittää majavavihollisensa paisui hänen elämänsä kalvavaksi intohimoksi. Lampi kävi yhä pelottavammaksi. Majavat jatkoivat muuraustyötä vedessä nopeasti ja turvallisesti. Vesi nousi korkeammalle, joka vuorokausi, ja lampi itse laajeni tasaisesti. Vesi oli nyt ennättänyt tuulenkaatoa ympäröivään notkoon, ja kun vielä kuluisi viikko tai pari, majavien jatkaessa työtänsä, tulisi Kazanin ja Harmaan Hukan asunnosta vain pienoinen saari laajan, veden alle upotetun rämeikön keskellä.
Kazan metsästi nyt vain ruoan tähden eikä huvikseen. Lakkaamatta hän väijyi tilaisuutta ahdistaa Katkohampaan yhdyskunnan varomattomia jäseniä. Kolmantena päivänä vedenalaisen kamppailun jälkeen hän tappoi ison majavan, joka lähestyi liian lähelle pajupensaikkoa. Viidentenä päivänä retkeili kaksi nuorta majavaa tuulenkaadon takaiseen vedentäyttämään notkoon, ja Kazan tavoitti ne matalassa vedessä ja repi riekaleiksi. Näiden onnistuneiden hyökkäysten jälkeen majavat alkoivat työskennellä enimmäkseen yöllä. Se oli Kazanille eduksi, sillä hän oli yösaalistaja. Kahtena perättäisenä yönä hän surmasi majavan. Jos nuoretkin otetaan lukuun, oli hän ehtinyt tappaa seitsemän, kun saapui saukko.
Eipä ollut Katkohammas milloinkaan ollut kahden vaarallisemman tai julmemman vihollisen välissä kuin nämä kaksi olivat, jotka nyt häntä ahdistivat. Maalla Kazan oli häntä etevämpi nopeutensa, tarkemman vainunsa ja taistelutaitonsa nojalla. Vedessä saukko oli vieläkin suurempana uhkana. Hän oli nopeampi kuin kala, jonka hän tavoitti ruoakseen. Hänen hampaansa olivat kuin teräsneulat. Hän oli niin sileä ja liukas, että majavien olisi taltanmuotoisine hampaineen ollut mahdoton häntä pidättää, jos olisivat saaneet kiinni. Saukko, samoin kuin majava, ei ollut verenhimoinen. Sittenkin hän oli koko pohjolassa heidän heimonsa pahin hävittäjä — vielä pahempi kuin ihminen. Hän tuli ja meni kuin rutto ja pani talven kylmimpänä aikana toimeen suurimman hävityksen. Hän ei tällöin ahdistanut majavia näiden mukavissa asunnoissa, vaan teki semmoista, mitä ihminen olisi voinut vain dynamiitilla — teki aukon padon puhki. Nopeasti silloin vesi laski, pintajää ryskähti alas, ja majavien asunnot joutuivat kuiville. Siitä seurasi kuolema majaville — nälkään ja pakkaseen menehtyminen. Kun suojeleva vesi oli poistunut heidän asuntojensa ympäriltä ja kuiville juossut lampi oli sekasortoisena jäärykelmänä, samalla kun pakkasta oli neljä- tai viisikymmentä astetta, kuolivat he muutamassa tunnissa. Sillä majava, vaikka sillä on paksu turkki, kestää pakkasta vähemmän kuin ihminen. Pitkin talvea on hänen asuntoaan ympäröivä vesi hänelle yhtä tärkeätä kuin tuli on lapselle.
Mutta nyt oli kesä, eikä Katkohampaalla ja hänen yhdyskunnallaan ollut kovin suurta vaaraa saukosta. Jonkun verran työtä olisi hänen aiheuttamiensa vammojen korjaamisessa, mutta nyt oli lämmin ja ruokaa yllinkyllin. Kaksi päivää saukko hyppeli padon ja syvän lampiveden vaiheilla. Kazan piti häntä majavana ja yritti, vaikka turhaan, väijyen tavoittaa. Saukko katseli epäillen Kazania ja pysytteli visusti etäällä. Kumpikaan ei tiennyt toistaan liittolaiseksi.
Majavat jatkoivat sillä välin yhä varovaisempina työtään. Lammen vesi oli nyt noussut niin korkealle, että rakennusmestarit olivat alkaneet sommitella kolmea asuinkammiota. Kolmantena päivänä alkoi saukon hävitysvaisto toimia. Hän ryhtyi tutkimaan patoa, perustuksen juurelta. Kauan ei viipynytkään, ennenkuin hän tapasi heikon kohdan, josta nyt voisi aloittaa, ja terävillä hampaillaan ja pienellä pallonmuotoisella päällään hän ryhtyi nävertämään. Tuuman erältään hän tunkeutui kaivaen padon puhki ja jyrsien oksien päällitse ja alitse, aina muurauslaastin läpi. Hänen tekemänsä pyöreä reikä oli hyvinkin seitsemän tuumaa läpimitaten. Kuudessa tunnissa hän oli sen kaivanut padon viisijalkaisen kannan puhki.
Padosta alkoi syöksyä kova virta, ikäänkuin hydraulisen pumpun ajamana. Kazan ja Harmaa Hukka olivat juuri silloin piilossa lammikon etelärannalla pajukossa. He kuulivat aukon läpi tunkeutuvan veden kohinaa, ja Kazan näki saukon ryömivän padon harjalle ja ravistelevan itseään kuin tavattoman iso vesirotta. Kolmessakymmenessä minuutissa oli lammikon vesi huomattavasti alentunut, ja syöksyvän veden voima suurensi yhä aukkoa. Puolta tuntia myöhemmin olivat kymmenen tuumaa veden alle perustetut kolme asuinkammiota jääneet paljaalle mudalle. Vasta sitten, kun Katkohammas huomasi veden alkavan poistua näistä suojista, hän kävi rauhattomaksi. Hän joutui kauhun valtaan, ja kohta yhdyskunnan kaikki majavat kiihtyneinä ryntäilivät ympäri lampea. He uivat nopeasti rannasta toiseen, välittämättä ollenkaan rajaviivasta. Katkohammas ja vanhemmat työmiehet hyökkäsivät padolle, ja äristen saukko sukelsi heidän keskitseen nuolennopeasti matkoihinsa padon yläpuolelle lahdelmaa kohden.
Vesi laskeutui yhä nopeasti, ja samalla majavien kiihtymys kasvoi. He unohtivat Kazanin ja Harmaan Hukan. Useat yhdyskunnan nuorista jäsenistä nousivat rannalle lammen tuulenkaatopuolelle, ja hiljaa vikisten Kazan jo oli lähtemäisillään hiipimään takaisin pajukon kautta, kun samassa muuan vanha majava paapersi syvenevän mudan halki hänen väijytyspaikkansa likelle. Kahdella harppauksella Kazan tavoitti hänet, Harmaan Hukan seuratessa harppauksen verran jälempänä. Toiset majavat näkivät pian ratkaistun kamppailun ja lähtivät kiireesti lammen poikki vastapäiselle rannalle.
Vesi oli peräytynyt puolitiehen suurinta laajuuttaan, ennenkuin Katkohammas työläisineen oli keksinyt patoon tehdyn reiän. Korjaustyöhön ryhdyttiin heti. Siihen tarvittiin melkoisia näreitä ja pensaita, ja päästäkseen käsiksi tähän rakennusaineeseen oli majavien pakko hinata raskaat ruumiinsa laskevan veden jättämän kymmenen tai viidentoista jalan levyisen pehmeän liejualueen poikki. Torahampaan pelko ei nyt enää pidättänyt heitä. Vaisto sanoi heille, että he nyt taistelivat olemassaolostaan — että jos ei aukkoa saataisi tukituksi ja vettä pysymään lammessa, he olisivat hyvin pian vihollistensa vallassa.
Nyt tuli teurastuspäivä Harmaalle Hukalle ja Kazanille. He surmasivat vielä kaksi majavaa pajukon läheisessä liejussa. Sitten he menivät joen poikki lammikon alapuolelta ja sulkivat paluutien tuulenkaadon takaisessa notkossa kolmelta majavalta. Näillä ei ollut pelastumisen mahdollisuutta. Ne revittiin riekaleiksi. Ylempänä joen varrella Kazan tapasi nuoren majavan ja tappoi senkin.